Oppimisympäristö on mielentila

Tulevaisuus istuu edessäni. Uusi esiopetussuunnitelma on puristettu kasaan ennen kesälomaa ja odottaa toteuttamistaan.
Teoriat ovat siis kunnossa. Mieleni askartelee kuitenkin yhä enemmän syvempien universaalien ajatusten parissa.
Mitkä ovat niitä kaikkein tärkeimpiä asioita joita pienen kuusivuotiaan mieleen pitäisi juurruttaa nykyisessä maailmassa sekä eväiksi tulevaisuuteen? Opettamisen huikean vastuun ymmärtäminen kasvaa samaa tahtia kuin työvuosieni määrä.

Oma koulupolkuni alkoi vuonna 1966 Korvenkylän kansakoulusta. Alkuvuodesta syntyneenä olin siis jo kypsässä iässä aloittaessani kouluni.
Viimeinen vuosi ennen koulua oli täyttä tuskaa koska osasin lukea ja kirjoittaa sujuvasti. Ohessa lipsahdin opettamaan kavereitakin lukemaan, kun junnasivat tavauksensa kanssa.
Kun sekään ei riittänyt, karkasin kotoa kaksi kertaa ”kuunteluoppilaaksi” saaden viettää kokonaiset päivät lähes oikeana oppilaana.

Sain koululaisilta eväsleipiä kouluruuan jatkeeksi ja olin onnellinen, ainakin hetken. Kun koululaiset tekivät tehtäviä, minä piirsin lukuisia piirustuksia. Olin pettymyksekseni vain kuunteluoppilas ja tiesin paikkani.
Opettajan epäilys koulussa oloni luvallisuuteen lopetti kuitenkin seikkailuni ja sain niellä oppimisintoni siltä erää. Luulen että uskottavuuttani saattoivat horjuttaa siskoni hiuskoristeiksi sitomat matonkudenauhat päässäni ja paljastuin karkuriksi.

Esimerkki on vuosikymmenten takaa, mutta myös ajankohtainen edelleen: oppimismotivaatio on kaiken alku! Toisilla se näkyy ja kuuluu, toisilla hyvällä alulla ja joillakin ei näy vielä pilkahdustakaan.
Tarvitaan herkkää vaistoa, silmää ja sydäntä kuunnella ja havaita lapsen senhetkistä ajattelu- ja käyttäytymismaailmaa. Sama ei käy kaikille ja erilaisten oppijoiden huomioiminen onkin nykyaikaisen opetuksen parasta antia.
Siinä missä toinen oppii parhaiten katsomalla, toinen puolestaan kuuntelemalla ja kolmas toimimalla. Yksilöllisesti ja sopivasti yhdistämällä säilyy motivaatio ja into oppia uutta. Ryhmän vaikutus, ryhmäytyminen ja joukkoon kuuluminen luovat turvallisuuden tunteen ja samalla mahdollisuuden oppimisen iloon. Pelokkaan energia kuluu vain selviämiseen päivästä toiseen, eivätkä luontaiset lahjat ja taidot pääse kasvamaan oikealla tavalla.

Teknisen oppimisympäristön merkitys vähenee sitä mukaa kuin laajempi ajattelu oppimisesta kasvaa.  Sana ”oppimisympäristö” tuo herkästi mieleen fyysisen tilan, jossa oppilaat työskentelevät erilaisten pedagogisesti suunniteltujen virikkeiden keskellä.
Oman ikäluokkani koulun fyysisen oppimisympäristön alkeellisuus saa silmät pyöreiksi nykylapsilla. Pönttöuunit ja ulkovessa eivät kuitenkaan olleet merkityksellisiä asioita oppimisen kannalta. Tärkeää oli ilo kuulua oman luokkansa porukkaan, yhteiset tekemiset ja leikit, jotka eivät unohdu ja jotka ovat salakavalasti viitoittaneet yksilöllistä tietämme.

Vaikka eläviä kynttilöitä poltettiin pulpetilla luokan pikkujouluissa ja lahjapaperikin leimahti tuleen, oli yhteenkuuluvaisuuden tunne huikea, kun kääröstä paljastui Pellisenrannan pojan lahjoittama virkattu, oranssinruskea ötökkä.
Väitänkin, että paras oppimisympäristö on oma mielentilamme ja siinä on opettajan tärkein tehtävä. Vaikka kehityksen tahdissa on pysyttävä ja katsottava tulevaisuuteen niin objektiivisilla silmillä kuin suinkin voi, palauttavat lapset mukavasti maanpinnalle. Tiedän kokemuksesta, että irronnut hammas tai lumisade sekoittavat parhaimmatkin suunnitelmat ja oppiminen on juuri siinä parhaimmillaan kunhan uskaltaa heittäytyä mukaan ja unohtaa farisealaiset ajatuksensa hetkeksi.

Positiivisen pohjan luominen yhteisillä leikeillä ja läsnäololla luo rakenteita myös laaja-alaiseen osaamiseen, jonka tarve lähtee ympäröivän maailman muutoksista.
Ensimmäisinä päivänä en avaakaan Smartboardia enkä lue satukirjaa dokumenttikameralla. En tarjoile ”pädejä” vaan silmäni ja korvani ihmisille, joiden kanssa tulen viettämään ison osan tulevaa lukuvuotta. Toivon että jokaiselle jäisi myönteinen muistijälki oppimisesta, minullekin.

Pia Perkiön runoa mukaillen uuteen lukuvuoteen: ”Onnenlapsi on se joka kulkee lauluja taskussaan, orvokin tuiketta silmissään ja ruohoa hiuksissaan. Hän tahtoo pienen siemenen ja kupillisen multaa, tuhat kertaa enemmän kuin säkillisen kultaa”

Aira Vesivalo

Kirjoittaja on joutsenolainen varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja kirjallisuusterapiaohjaaja.

Viikon kysymys

Onko jätteiden lajittelu tehty kyllin helpoksi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä