0

Hyvää vointia ja terveyttä ladulta

Koulujen talvilomat osuivat nyt Lahden MM-hiihtojen kanssa samaan aikaan. Tämä suo hyvän mahdollisuuden seurata maailman parhaiden hiihtourheilijoiden suorituksia paikan päällä Lahdessa. Se suo suuria elämyksiä hiihtolajien ja mäkihypyn parissa, eikä ole ollenkaan huono tapa viettää talvilomaa.
Toinen mahdollisuus MM-kisojen seuraamiseen on televisio. Itse asiassa kisatapahtumien kokonaiskuva kustakin kisasta hahmottuu parhaiten television äärellä – mutta ei kannata unohtaa omaa liikuntaharrastustaan kotoisilla, hyvillä laduilla.
Ehkäpä pikemminkin päinvastoin.
Varsinkin lapsille ja nuorille MM-kisojen kilpailijat ovat mainioita esikuvia. Krista Pärmäkoski, sisaruspari Kerttu ja Iivo Niskanen, Hannu Manninen ja monet muut innostavat uskottavasti monia laduille, vaikka kilpailullisia tavoitteita ei välttämättä meille kaikille tulisikaan.
Tärkeintä on terveellinen liikunta ja se ilo, joka syntyy itsensä voittamisesta, liikuntasuorituksesta ja sen tuomasta tyydytyksestä. Kannattaa muistaa, että terveyden vaaliminen liikunnalla ja hyvillä elämäntavoilla tuo pitkää ikää. Esimerkistä käy olympiavoittaja Siiri Rantanen, joka hiihti 1958 Lahden MM-kisoissa ja voi hyvin vielä 92-vuotiaana. Hänet muuten nähtiin eilen keskiviikkona suksilla Lahden kisamontussa – kannustusmielessä.
Esimerkistä kannattaa ottaa mallia, lähde siis suksille kisojen seuraamisen lomassa.

Viikon kysymys

Lukitsetko ulko-ovesi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä