Kolumni: Omastaan on oltava ylpeä

Tammion saari itäisellä Suomenlahdella Haminassa on pala nostalgista menneisyyttä, ainakin kesävierailijan silmin. Kalastus ja kaupankäynti ovat olleet saaren tärkeitä elinkeinoja vuosisatoja.
Nyt saarella asutaan vakituisesti enää kahdessa talossa, mutta kaikkiaan lähes 50 vanhasta arvorakennuksesta pidetään tarkasti huolta, sillä tammiolaiset suvut eivät juuristaan herkästi luovu. Kesällä saari herää aina eloon.

Minulla oli ilo päästä piipahtamaan kesäkuun alussa tuolla saarella.
Laivasta astuessamme meidät otti vastaan opas, monessa ammatissa kouliintunut Maija. Hän ei ollut mikään perinteinen opas, vaan tavallinen kesäsaarelainen, jonka suku oli asettunut Tammioon pari sukupolvea aikaisemmin.
Maija ei liehitellyt matkailijoita, kertoi juurevasti saaren elämästä ja jätti varmaan paljon kertomatta. Ensimmäistä kertaa koin opastuksen, jossa ei suitsutettu ja kuorrutettu mennyttä, vaan kerrottiin tarinoita koruttomasti, mutta lumoavasti.
Ohjelmassa ei ollut mitään erityistä. Vain kävelyä saaren kujilla, piipahdus kyläläisten ylläpitämään museoon, pikkuruiseen kirjastoon ja kylätalon kirpputorille.
Lopuksi Maija kuljetti meidät kotinsa, vanhan kustavilaisen talon läpi. Tuossa talossa olisi voinut pysähtyä olemaan pidemmäksikin aikaa. Niin arkinen, ajaton ja upealla merinäköalalla varustettu talo oli.

Matkan jälkeen mietin meitä, jotka yritämme nyt kiihkeästi houkutella matkailijoita Etelä-Karjalaan. Että meillä olisi jotain opittavaa Maijasta. Juuri tuollaista rouheaa paikallistahan mekin turisteina usein haemme. Että emme kadottaisi omaamme. Siinä on silloin näytettävää muillekin.
Mutta onko jo liian myöhäistä? Onko Etelä-Karjalassa enää esimerkiksi vanhaa rakennuskantaa jäljellä? Onko meillä asuinalueita, joilla eletään vanhoissa taloissa, ja joiden kapeita katuja voimme esitellä vieraille?
Onko meillä vanhoja laivoja, joille viedä vieraita, vai ovatko vesiskootterit ja SUP-laudat syrjäyttäneet tervatut soutuveneet kaikkialla? Vieläkö jonnekin pääsee rypyttämään riisipiirakoita tai höpsyttämään rieskoja? Karjalaista pitopöytää kehutaan, mutta onko sitä enää missään kesäaikaan tarjolla? Lemillä sentään säräperinne elää yhä.
Kuinka moni meistä on valmis avaamaan kotiovensa matkailijalle?
Näitä mietin Tammion maisemissa ja lupasin mielessäni viedä seuraavat ulkomaailman vieraani edes mustikkametsään.

Liisa Hupli-Oinonen
Kirjoittaja on Joutseno-lehden päätoimittaja.

Viikon kysymys

Onko jätteiden lajittelu tehty kyllin helpoksi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä