Näin sen koin: Ensikertalaisena kaupunginorkesterin konsertissa

Millaiset vaatteet laitan päälle? Tätä mietin ensimmäisenä, kun työkaveri pyysi seuralaiseksi Lappeenrannan kaupunginorkesterin syyskauden avauskonserttiin. Toiset pukeutuvat aika juhlavasti, toiset hyvinkin arkisesti, hän kertoi havainneensa.
Tältä pohjalta lähdin viikontakaiseen konserttiin suoraan töistä — arkitamineissa, siis. Ja solahdin Lappeenranta-salin yleisön sekaan pukeutumisen perusteella varsin sujuvasti.

Käsiohjelma kannattaa hankkia, sanon näin jälkikäteen vahingosta viisastuneena. Siitä näkee paitsi teoksen säveltäjän ja nimen myös sen osat eli rivien välistä kohdat, joissa taputetaan ja joissa ei.
Hämmennyin näet vähän siitä, että ennen soitannan alkua taputettiin moneen kertaan — hillitysti, kun orkesteri käveli lavalle; vähän kovemmin, kun se kumarsi yleisölle ykkösviulisti, konserttimestari Matti Koposen johdolla ja vielä kovempaa, kun orkesterin taiteellinen johtaja, kapellimestari Vytautas Lukočius saapui paikalle ja pokkasi — mutta musiikin tauottua ei aina lainkaan.
Tutkin väliajalla vieruskaverin käsiohjelmaa, jonka hän oli jättänyt tuolinselkämykselle, ja löysin taputusten puutteelle selityksen: sinfonian osien välissä ei näemmä ole tapana aplodeerata.

Kaupunginorkesterissa on parikymmentä soittajaa eli noin kolmannes, jos sitäkään, täysimittaisen sinfoniaorkesterin soittajamäärästä. Vanhastaan tiedän, että kun sinfoniaorkesteri soittaa forte, ääni täyttää kuulijan rintakehän ja leviää siitä koko kroppaan.
Odotukseni kaupunginorkesterin konserttia kohtaan olivat tässä suhteessa maltilliset. Yllätyinkin myönteisesti, kuinka paljon verraten pienessä kokoonpanossa on voimaa.
Myös Lukočiuksen ja johtamiensa ammattimuusikoiden esiintymistä fyysisenä suorituksena oli ilo seurata, vaikka välillä laitoinkin silmät kiinni ja keskityin vain kuuntelemiseen.
Omaa fysiikkaani koetteli Lappeeenranta-salin katsomon olematon jalkatila.

Entä sitten itse musiikki?
Kimmo Nevonmaan Lux intima (Sisäinen valo) aloitti konsertin hienolla tunnelmalla mutta sävelkulultaan ennalta arvaamattomalla ja siksi vaikeammin seurattavalla tavalla.
Siihen nähden ennakkotiedoista poiketen jo seuraavaksi esitetty Ludwig van Beethovenin Sinfonia nro 8 F-duuri op. 93 oli kuin vanha tuttu.
Erityisesti sinfonian finaali oli niin vaikuttava päätös ensimmäiselle puoliajalle, että solistinumerona lopuksi kuultu Frédérik Chopinin Pianokonsertto nro 2 f-molli op. 21 päätti konsertin jotenkin pliisusti.
Pianotaiteilija Janne Mertanen oli vaikuttava tulkitsija, mutta piano ei ole koskaan ollut suosikki-instrumenttini. Jäin ikävöimään sellon ja fagotin matalampaa soundia.

Tiina Mansikka

Kirjoittaja on Joutseno-lehden toimittaja.

Viikon kysymys

Onko jätteiden lajittelu tehty kyllin helpoksi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä