0

Muikulle haetaan lisäarvoa – vuoden mittainen sertifiointihanke alkaa ensi tammikuussa

Jos hyvin käy, runsaan vuoden kuluttua muikun kalastuksella on MSC-sertifikaatti. Noin vuoden kestävä sertifiointihanke käynnistyy ensi tammikuussa. 

MSC-sertifiointi todistaa, että kala on peräisin vastuullisesti kalastetusta, kestävästä kalakannasta. Merkillä on vahva asema kansainvälisesti ja muun muassa Maailman Luonnonsäätiö WWF on tunnustanut sen.
– Sertifikaatilla on selkeä myönteinen vaikutus kalan markkinoihin, kun ulkopuolinen taho kertoo ja varmistaa kalastuksen kestävyyden. Se voi myös edistää kaupallisen kalastuksen lupien saamista alueilla, joissa kalavesille pääsyn kanssa on ongelmia, tiivistää Itä-Suomen kalatalousryhmän aktivaattori Pekka Sahama.
Sertifikaatin merkitystä kuvaa, että useat kansainväliset kauppaketjut kuten Lidl ja Ikea ovat siirtyneet tai siirtymässä vain MSC- ja ASC-sertifioidun kalan myymiseen.

Kyseessä on viisi vuotta kestävä hanke, jota hallinnoi Leader-taustainen Itä-Suomen kalatalousryhmä. Hankesuunnitelma ja rahoituspäätökset on tehty, ja myös auktorisoitu arvioija valittu kilpailutuksen jälkeen.
Hanke maksaa viiden vuoden aikana 150 000 euroa. 70 prosenttia rahoista tulee Euroopan meri- ja kalatalousrahastolta, 30 prosenttia on lähinnä kaupan ja kalaketjun myöntämää yksityistä rahaa.
– Kalastajille sertifiointi ei ensimmäisen viiden vuoden aikana maksa mitään, toteaa Pekka Sahama.

Joutsenon Likosenlahdesta käsin muikkua troolaava kalastaja Markku Törrönen pitää sertifiointihanketta ehdottoman hyvänä asiana.

– Jos kaupassa katsoo Ahti-sillipurkkia, niin purkissa on MSC-sertifikaati.

 

Lue lisää 23.11. ilmestyneestä Joutseno-lehdestä.

 

Viikon kysymys

Parantavatko valvontakamerat torin turvallisuutta?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä