0

Arvio: Aholassa nähdään tumma tarina tummissa kulisseissa

Aholan nuorisoseura: Tarpeettomia ihmisiä
Käsikirjoitus Reko Lundán, ohjaus Toni Isotalo
Rooleissa Teemu Simpanen, Päivi Lavikainen, Keijo Puustinen ja Henna Uutela
Puvustus ja valot työryhmän, lavastus Ville Lamberg, äänet Ville Suhonen ja Jaana Puustinen
Ensi-ilta Aholan nuorisoseuran talolla lauantaina 13.1. klo 17

Aholan kesäteatterissa on totuttu näkemään hulvatonta hupsuttelua, mutta talviteatteri on jotakin aivan muuta.
Reko Lundánin 2000-luvun alussa kirjoittama näytelmä Tarpeettomia ihmisiä herätti ilmestyttyään huomiota. Sen teemat ovat raskaita: työttömyys, perheväkivalta, hukassa olevat ihmiset, pettäminen.
Pohjimmiltaan kyse on pienten ihmisten yrityksistä selviytyä.
Näytelmän asentaja Kari on jäänyt työttömäksi. Hänen arkensa kutistuu neljän seinän sisälle ja tiivistyy merkityksettömyydeksi niin suhteessa yhteiskuntaan kuin vaimoonkin. Lapsenhoidosta alemmuudentuntoinen mies ei saa elämäänsä tarpeeksi sisältöä.
Uutta työpaikkaa on vaikea löytää, mutta se olisi välttämätöntä ennen kuin ansiosidonnainen päiväraha päättyy. Karin kautta näytelmä kysyy, onko työttömän edes sallittua tuntea ammattiylpeyttä ja valita työnsä, vai onko hän täysin muiden armoilla. Kovin ajankohtainen teema tänäkin päivänä.

Aholan nuorisoseuran tulkinta elämän ja toistensa kolhimista ihmisistä tapahtuu täysmustaa näyttämöä vasten. Ollaan joko Karin (Teemu Simpanen) ja Tuulan (Päivi Lavikainen) kotona, tai Tuulan työpaikalla lähikaupassa.
Kari tilittää katkeruuttaan epäinhimillistä yhteiskuntaa kohtaan. Tuula yrittää nostaa miehensä mielialaa ja antaa uusia näkökulmia joutilaisuuteen, mutta ne eivät uppoa miehen synkkään mieleen.
Pikkujouluyöstä tulee käännekohta jokaisen henkilön elämässä.
Kari on yksin kotona, kun Tuulan lapsuudenaikainen ystävä Petri (Keijo Puustinen) tulee kylään myöhään yöllä. Hän valehtelee jättäneensä kotiavaimet sisälle ja tarvitsevansa yöpaikkaa. Oikeasti hänellä on ihan toisenlainen hätä.
Sitten saapuvat Tuula ja hänen nuori työkaverinsa Sonja (Henna Uutela) pikkujouluhiprakassa. Karin mieli synkkenee mustasukkaisuudesta, Petri huumaantuu Sonjasta.

Riipaisevaa Lundánin luomissa hahmoissa on heidän aito pyrkimyksensä onneen ja hyvään, vaikka elämä lyö kapuloita rattaisiin.
Tuula ei myönnä miehensä väkivaltaisuutta muille eikä itselleen. Naimisissa oleva Petri löytää keski-iän ahdistukseensa helpotusta ryhtymällä suhteeseen Sonjan kanssa. Mikään lopullinen ratkaisu sekään ei tietenkään ole, ja hänen motiivinsa ovat täysin itsekkäät.
Sonja on tuossa joukossa kuin raikas henkäys. Hän puhuu suoria sanoja ja vaatii sitä myös muilta.

Teemu Simpanen tekee Karista aidosti elämän murjoman miehen, joka ei osaa muuta kuin heittäytyä uhriksi ja ajautua rajuun ratkaisuun.
Päivi Lavikainen antaa tuskan ja pelon näkyä, samoin vihan, joka väistämättä syntyy hänenkin sisälleen. Upeasti on toteutettu se pelkistetty, unenomainen kohtaus, jossa hän istuu lattialla ja kertoo yksityiskohtaisesti erään pahoinpitelyn.
Henna Uutela tekee kauttaaltaan varmaa työtä. Hänen Sonjansa on uskottava ja kipakkakin, kun tarvitaan.
Keijo Puustisen varmaotteisuus ja kokemus erottuvat. Hän saa näyttelemiseensä sävyjä, jotka ilman sanojakin kertovat Petrin mielenliikeistä.
Toni Isotalo onnistuu ensiohjauksessaan. Näyttämöllä ei välttämättä tapahdu paljoakaan, mutta kerronta ei silti pysähdy. Hyvälle käsikirjoitukselle on hyvä ohjaajankin rakentaa.

Aiemmin aiheesta:

Viikon kysymys

Lukitsetko ulko-ovesi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä