Talkoolaiset tekevät arvokasta työtä ja säästävät verorahoja

Juuri nyt eletään parasta talvilajien harrastusaikaa. Laduilla riittää hiihtäjiä, jäillä luistelijoita ja kelkkaurilla moottorikelkkailijoita.
Joutsenossa laskettiin viime talvena ulkojäiden käyttäjämääriä, ja tulokset yllättivät kaupungin liikuntapaikoista huolehtijat. Kävijöitä oli enemmän kuin osattiin etukäteen arvioida.
Tänä talvena, kun säät ovat olleet oikukkaat, talviliikkujat ovat ehtineet kaivata jäitä ja latuja. Ennen kuin keskuskentän kaukalo saatiin avattua viime maanantaina, luistelijat löysivät tiensä Joutsenon koulun jäälle.
Ulkoliikuntapaikkojen hoitamisessa on paljon työtä. Lappeenrannassa on esimerkiksi 500 kilometriä latuja, lisäksi löytyy moottorikelkkauria, luistelualueita ja kiekkokaukaloita. Kaupungin työnä niitä kaikkia on täysin mahdotonta hoitaa. Jos niin tehtäisiin, kustannukset olisivat lähes kymmenkertaiset verrattuna siihen, että osa työstä hoituu asukkaiden talkootyönä.
Esimerkiksi kylät, urheiluseurat ja yksittäiset ihmiset pitävät liikuntapaikkoja kunnossa, ja kaupunki rohkaisee siihen myöntämällä rahallista avustusta laitekustannuksiin kuten polttoaineisiin ja vakuutuksiin.
Joutsenossa käytäntö on tuttu jo itsenäisyyden ajoilta. Systeemi toimii hyvin. Kaupungin liikuntatoimeen voi ilmoittautua, jos haluaa antaa oman panoksensa ulkoliikuntapaikkojen hoitoon.
Talkooperinteellä on pitkä historia. Se saa mieluusti jatkua.

Viikon kysymys

Onko jätteiden lajittelu tehty kyllin helpoksi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä