Pääkirjoitus: Talvi tarjoilee parastaan

Kuluneet kuukaudet ovat tarjonneet mannaa talven ystäville.
Hangista voi puhua nietoksina, ja pakkastakin on saatu kotitarpeisiin riittävästi. Tämä ei ole ollut itsestäänselvyys, kun muistellaan muutamaa aiempaa talvea, jolloin lämpötila on sahannut edestakaisin ja lumen määrä on vaihdellut valkoisesta maasta mustalle mullalle.
Vanhan ajan talvi on näkynyt talviurheilupaikoilla. Sivakat on kaivettu varastoista ja jääkentillä on sirklattu ja liukasteltukin luistimilla.
Talvi on tuonut tyydytystä myös ulkoliikuntapaikkojen hoitajille, jotka ovat päässeet pitkästä aikaa ydinosaamisensa pariin: tekemään tasokkaita liikuntapaikkoja meille käyttäjille.
Tästä kiitos tekijöille. Niin verovaroin hoidettujen liikuntapaikkojen hoitajille, kuin niille pyyteettömästi työtä tekeville talkoolaisille, jotka hoitavat omasta innostuksesta kummuten esimerkiksi hiihtolatuja ja luistelukenttiä erityisesti taajamien ulkopuolella.
Hiihtolomaviikko kääntyy loppupuolelle. Toivottavasti moni on käyttänyt viikon sen nimen mukaisesti, olosuhteista se ei ainakaan ole ollut kiinni.
Helmikuuhun on kuulunut myös perinteisesti flunssasesonki. Taudit ovat kaataneet väkeä petiin halki maakunnan. Esimerkiksi työpaikoilla tämä näkyy poissaoloina ja pystyssä olevien työn lisäkuormituksena.
Moneen taudeista ei lääkettä löydy. Vanha viisaus, lepoa ja nestettä, pätee tähänkin. Tervehdyttyään voi hakea lisää vastustuskykyä esimerkiksi keväthangilta.

Viikon kysymys

Onko jätteiden lajittelu tehty kyllin helpoksi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä