Teatteriarvio: Agatha Christien rikosmysteeri sopii teatterilavalle

Suuren näyttämön kevään viimeinen ensi-ilta Lappeenrannan kaupunginteatterissa on mukavan kepeä ja hauskaksikin yltyvä dekkari, harvinainen laji teatterissa.
Lavastus on oikein onnistunut. Näyttämölle on luotu perinteinen englantilainen pensionaatti takkoineen, nojatuoleineen ja tammipaneeleineen, ja ikkunan takana pyryttää aidon näköisesti.
Hahmogalleriasta löytyy omalaatuisia persoonia, joista yksi jos toinenkin alkaa tarinan edetessä vaikuttaa mahdolliselta murhaajalta.
Sillä Lontoossa on tapahtunut murha, ja tekijää etsitään. Samaan aikaan täysihoitolaan saapuu joukko majoittujia, joiden taustat ovat hämärän peitossa.
Näyttelijät pelaavat rytmikkäästi yhteen, tulevat ja menevät ovista ja portaikoista niin, ettei juuri hiljaista hetkeä tule. Lastenlaulua, jota kuullaan muutamassa kohtaa, olisi voinut käyttää tunnelmaa nostattamassa enemmänkin.

Näytelmä lähtee liikkeelle hyvällä rytmillä. Jussi Virkin lapsekas Christopher Wren ja Eero Rannion mystinen herra Paravicini erottuvat muutoin aika jäyhästä porukasta.
Anna-Kaisa Makkonen majatalon emäntänä ja hänen miehensä, jota esittää Seppo Kaisanlahti, näyttävät päällisin puolin hyvin tasaisilta ja kunniallisilta kansalaisilta, mutta epäilykset ehtivät kehräytyä heidänkin ympärilleen murhamysteerin edetessä.
Väliaikaa ennen toteutuksen tahti harmillisesti hidastuu. Kun vääjäämätön murhatyö tapahtuu, esirippu jo meneekin kiinni.
Siinä on ensimmäinen kohta, jossa katsoja jätetään liian vähälle palkinnolle. Siihen olisi mieluusti voinut vähän jäädä vellomaan, näyttää pensionaatin asukkaiden reaktiot murhatun äärellä ja antaa katsojankin sydämen jyskyttää.
Liian nopeasti menee myös se kohta, jossa murhaaja paljastuu. Jäin kaipaamaan syvempää selvitystä siitä, mitä oikeasti onkaan tapahtunut ja mistä tämä kaikki johtui.
Agatha Christien dekkarityylistä pitäville tämä on kelpo teatterikappale. Jännityksestä ei tarvitse täristä, pikemminkin naurusta. Ja kun epäilysten verkko kiristyy henkilöiden yllä heti alusta alkaen, katsoja vedetään mukaan arvuuttelemaan, kuka on rikollinen.

Hiirenloukku
Käsikirjoitus Agatha Christie, ohjaus Iiris Rannio
Lavastus ja pukusuunnittelu Tiina Hauta-aho, äänet Olli-Pekka Pyysing ja Tomi Aronen, valot Timo Hämäläinen
Rooleissa Anna-Kaisa Makkonen, Seppo Kaisanlahti, Jarno Kolehmainen, Aija Pahkala, Jussi Virkki, Marja-Liisa Ketola, Eero Rannio, Samuli Punkka
Arvio perustuu ensi-iltaan, joka nähtiin Lappeenrannan kaupunginteatterin suurella näyttämöllä lauantaina 21. huhtikuuta.

Viikon kysymys

Teetkö ylitöitä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä