Gospelkuorossa on imua —  Sirpukka Naumoff istui ensin konserttiyleisön joukossa ja kohta jo kuoron riveissä

Sirpukka Naumoff kävi Joutsenon Gospelkuoron joulukonsertissa 2015. Pari kuukautta myöhemmin hän seisoi itsekin kuoron riveissä.
— Kaksi tuttuani lauloi kuorossa, ja konsertissa innostuin valtavasti. Rakastan gospellauluja! Nuoruudessani laulettiin aina gospelia, Naumoff muistelee.
Toukokuisena keskiviikkoiltana kuorolaisia ilmaantuu tasaiseen tahtiin Joutsenon kirkkoon. Alkamassa ovat levynjulkaisukonsertin harjoitukset Toni Pussisen johdolla.
Kuoron ensimmäinen levy sai nimekseen Matkalla. Se on äänitetty kelanauhalle, johon energia, ilmaisu ja tunne tallentuvat Pussisen mukaan paremmin kuin digimuotoiseen tallenteeseen.
Levyn painos on 50 kappaletta. Siinä on negrospirituaaleja, amerikkalaista gospelia sekä hengellisiä lauluja. Levynjulkaisukonsertti on osa koko vuoden kestävää Urut soi -sarjaa, ja kuoro laulaa konsertissaan urkujen säestyksellä. Pussinen soittaa jatsahtavia välisoittoja.
Konsertissa kuullaan levyllä olevia sekä Helsingin-konserttia varten opeteltuja kappaleita.
Levyä myydään konsertissa, kuorolaisten kautta sekä Joutsenon seurakuntatoimistossa ja lähetysmyymälässä. Sitä pyritään saamaan myyntiin myös joutsenolaisiin kauppoihin.

Joutsenon Gospelkuoron levynjulkaisukonsertti su 10.6. klo 18, Joutsenon kirkko.

Lue koko juttu 7.6. ilmestyneestä Joutseno-lehdestä.

Viikon kysymys

Pitäisikö Joutsenon koulu rakentaa puusta?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä