Joutsenon palokunta oli Suomen nopein

Päivälleen 68 vuotta sitten, 14. kesäkuuta 1950 Helsingin rautatieasemalla syttyi tuhoisa tulipalo. Ensimmäisenä paikalla olivat joutsenolaiset palomiehet, minkä takia Joutseno sai Suomen nopeimman palokunnan tittelin.
Arvonimi on vitsi, sillä tosiasiassa Joutsenon palokunta ei osallistunut sammutustöihin vaan oli paikalla sattumalta.
Palomiehet olivat Helsingissä hakemassa Joutsenoon uutta paloautoa, kun asemarakennus leimahti liekkeihin.

Kirjallista lähdettä tapahtuneen Joutseno-kytköksestä on vaikea löytää. Joutsenon paloasemalla 1980—90-luvuilla työskennellyt palopäällikkö Arto Mäkelä ei silti epäile tarinan todenpitävyyttä.
— Kuulin tarinan varmaankin silloiselta esimieheltäni Puhakaisen Matilta.
Puhakainen on edesmennyt, samoin moni muukin iäkkäämpi palomies. Mäkelä evästää soittamaan Keijo Keskitalolle.
1976 Joutsenon puolivakinaiseen palokuntaan liittynyt Keskitalo kertoo olleensa rautatieaseman syttyessä tuleen pikkulapsi, mutta kuulleensa tarinan. Hän neuvoo kääntymään Rouhiaisen Eskon puoleen.
Siispä käännytään. Onko tarina totta? Rouhiainen purskahtaa nauruun.
— Onhan se totta, mutta niin hassu. Palomiehet olivat autonhakureissullaan yöpyneet jossakin siinä aseman läheisessä hotellissa ja auto oli rautatieaseman edessä parkissa, kun palo oli syttynyt.
Näin Rouhiainen muistaa reissulla mukana olleen autonkuljettajan Sulo Suomisen kertoneen tapahtumien kulusta. Suominen on kuollut, ja Rouhiainen otaksuu, että myös muista ensi käden tietäjistä on aika jättänyt.

Kun Rouhiainen liittyi Joutsenon puolivakinaiseen palokuntaan 1962, käytössä oli vielä auto, joka 12 vuotta aiemmin oli käyty uutuuttaan kiiltävänä Helsingistä hakemassa.
— Se oli punainen umpipaloauto, Volvo vuosimallia 1950. Siinä oli synkronoimaton vaihdelaatikko, joka kiroili, jos vaihdetta ei osannut vaihtaa oikein.
Veljekset Kulmala Oy:n rakentamasta ja Joutsenossa loppuun kalustetusta autosta on Rouhiaisen mieleen jäänyt myös pikapalopostikela, jolta sammutusletkua saattoi vetää kohteeseen yhden miehen voimin. Keskellä oli vesisäiliö, jonka kahta puolta olivat kirkonpenkkejä muistuttavat, miehistön kuljettamiseen tarkoitetut puupenkit.
— Ne olivat varsin turvattomat, Rouhiainen sanoo.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Seuraatko jalkapallon MM-kisoja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä