Pääkirjoitus: Etelä-Karjalassa väki vähenee, ja se alkaa jossain vaiheessa näkyä palveluissakin

Astma ja psykoosi. Siinä kaksi kansantautia, joita eteläkarjalaiset sairastavat hieman valtakunnan keskiarvoa enemmän. Sepelvaltimotautia ja nivelreumaa on lähestulkoon yhtä paljon kuin muualla maassa.
Tämän kertoo Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin hyvinvointikertomus. Muista maakunnan terveysongelmista voi mainita ylipainon, korkean verenpaineen ja kakkostyypin diabeteksen lisääntymisen.
Raportti kertoo Etelä-Karjalan väestöstä muutakin. Vanhuksiamme vaivaa yksinäisyys. Päihteiden käytössä näkyy piikki nuuskan ja kannabiksen kohdalla. Nuoret pitäisi saada netin ääreltä kunnon yöunille ja liikkumaan.
Väkiluku maakunnassa vähenee tasaisesti, ja samalla vähenee työssäkäyvien määrä suhteessa työelämän ulkopuolella olevien määrään.
Tätä tilannetta kuvataan termillä huoltosuhde, ja se heikkenee vuosi vuodelta. Palvelujen säilyminen voidaan varmistaa vain, jos väestön määrä nousee.
Pilviä siis kasaantuu Saimaan ylle. Eteläkarjalaisia oli viime vuoden lopussa noin 130 700, ja muuttoliike kulkee poispäin. Myös lapsiperheiden määrä on laskenut tasaisesti. Vuoteen 2040 mennessä maakunnan väkiluvun ennustetaan putoavan vähän yli 125 000:een.
Tekemistä väestön hyvinvoinnin eteen siis riittää, olivatpa sen järjestämismallit mitkä tahansa.

Viikon kysymys

Onko jätteiden lajittelu tehty kyllin helpoksi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä