Pauliina Havo kiinnostui koiriensa koulutuksesta — Kooa ja Rin osaavat etsiä esineitä

Pauliina Havo kätkee takapihalle avaimen Ahvenlammella. Hänen bordercolliensa Kooa lähtee merkistä liikkeelle ja kantaa Havolle kohta avaimen suussaan.
Osaavasta ja koulutetusta koirasta on monenlaista apua. Koiran osaamista pystytään testaamaan esimerkiksi palvelus- ja tottelevaisuuskokeilla.
Niihin päästäkseen sekä ohjaaja että koira vaativat koulutusta.
Palveluskoirakokeeseen voivat osallistua vain tietyt rodut. On olemassa myös esikokeita, ja niissä rodulla ei ole väliä.
Kokeissa on useita lajeja. Yleisimmät ovat ne, joissa koira etsii henkilöä tai ajaa jälkeä.

Pauliina Havon koira on etsinyt esineitä metsästä, kuten auton avaimet ja kännykän.
Havolla on kaksi koiraa, Kooan lisäksi toinen bordercollie Rin.
— Tiedän, että lähiseudun koirat ovat etsineet vieraan henkilön kännykän lumihangesta, ja silmälasit, eli lukemattomia pieniä esineitä. Koira etsii esineet niissä olevan ihmisen hajun perusteella.

Mitään yleistä apunumeroa ei ole olemassa, johon soittamalla saisi palveluskoiran avukseen.
— Jos tuntee tai tietää lajin harrastajia, kannattaa kysyä apua. Etsintäpyyntö somessa voi myös tuottaa tulosta. Sellainenhan on mahtava treenitilanne.

 

Omistatko kissan, koiran tai muun lemmikin?

  • Koiran (52%, 17 ääntä)
  • Kissan (27%, 9 ääntä)
  • Muun (kerro kommentissa, minkä) (21%, 7 ääntä)

Äänestäjiä yhteensä: 33

Loading ... Loading ...

 

2 kommenttia aiheesta “Pauliina Havo kiinnostui koiriensa koulutuksesta — Kooa ja Rin osaavat etsiä esineitä

  • 1.8.2018 at 22:50
    Permalink

    agvaariokaloja, ne eivät käy naapurin pihoilla kusella ja paskalla.

  • 2.8.2018 at 12:34
    Permalink

    En mitään, mutta jos jonkun haluaisin omistaa, niin kissan ehdottomasti. Ei harjoita turhaa naukumista ja näin sabotoi naapureita. Muutenkin kissa on fiksu ja hyödyllinen eläin (hiiret, rotat).

Comments are closed.

Viikon kysymys

Onko jätteiden lajittelu tehty kyllin helpoksi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä