Joutsenon yhdistyskenttää kutistavat ikääntyminen ja maaseudun autioituminen

Aktiivisten osallistujien puute on saanut järjestöjen päättäjät pohtimaan toiminnan mielekkyyttä Joutsenossa.
Joutsenon Maanpuolustusnaiset ry on jo ratkaisunsa tehnyt. Toiminnan on määrä loppua syksyn aikana.
— Jäsenmäärä kutistui yhdeksään, joten yhdistystä ei kannata pitää pystyssä, perustelee puheenjohtaja Sanna Parjanen.
Hiljaiseloa on jatkunut muutaman vuoden, eikä loppua näkynyt.
Yksituumaisesti syntyi myös Suokumaalla päätös oman marttayhdistyksen lakkauttamisesta. Toiminta loppui viime vuonna.
— Meille kävi kuten maaseudulla niin monelle muullekin toimijalle: jäsenet loppuivat, toteaa puheenjohtajana yhdistyksen lakkautukseen saakka toiminut Kaija Lipiäinen.

Myös urheiluseura Joutsenon Kataja taipui aktiivitoimijoiden puutteessa. Perinteikkään urheiluseuran lakkauttaminen saa toisen yleisseuran, Joutsenon Kullervon puheenjohtajan Hannu Myllärisen mietteliääksi.
— Ratkaisu oli ymmärrettävä, mutta Joutsenolle suuri menetys.
Haasteensa on Kullervollakin. Toistaiseksi toimintaa on saatu vietyä asiallisesti eteenpäin, kuten puheenjohtaja luonnehtii. Juniorijalkapallo pyörii pelaajien vanhempien voimin.
— Vetäjistä, joukkueenjohtajista ja valmentajista on aina hieman pulaa, mutta aktiivejakin on löytynyt.

Lisää joutsenolaisten yhdistysaktiivien mietteitä 9.8. ilmestyneessä Joutseno-lehdessä.

Viikon kysymys

Kuinka paljon käytät ostoksia tehdessäsi verkkokauppoja?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä