Laura Luostarinen aloitti eläkepäivät ja asettui Honkalahteen, toiveissa on toiminta kotiseutuyhdistyksessä

Järjesteltävää riittää pitkäksi aikaa eteenpäin. Elokuun alussa eläkkeelle jäänyt Laura Luostarinen on muuttanut Salosta takaisin Joutsenoon, eivätkä kaikki tavarat ole vielä löytäneet paikkaansa Honkalahden-kodissa.
Ja kun koti on kunnossa, työtä riittää muun muassa edesmenneen sisaren, taidemaalari Leena Luostarisen jäämistön selvittelyssä ja arkistoinnissa.

— Kuoroa. Lauloin alttoääntä Salon kamarikuorossa. Avantouintia pystyn jatkamaan täällä, ja vieläpä paremmissa vesissä. Savisessa meressä en kesällä viitsinyt uida. Salo ei ole avomeren vaan matalan vuonon äärellä.
— Jäin myös kaipaamaan työtäni Salon taidemuseon johtajana. Tiimityöskentely oli antoisaa. Kun tekee yhdessä, saa enemmän aikaan. Salossa oli mahdollista järjestää isoja taidenäyttelyitä, ja saimme niistä mielettömän hyvää palautetta. Kehitimme taidekasvatusta, ja ääniopastuksilla madalsimme kynnystä tulla näyttelyyn. Huomasimme myös, että on hyvä löytää näyttelylle yhteiskunnallinen merkitys, niin se terästyy.
— Nyt toimistoni on kotona, ja kaikki on laitettava itse — tietokone, sähköposti, skanneri.

Minkälaisia töitä olet varannut eläkepäiviksi?
— Alan edistää projekteja, mutta ensin panen kodin kuntoon. Kaapit ovat täynnä tavaraa, ja kirjahyllyä pitää tyhjentää — vaikkakin kirjoista on vaikea luopua. Dimitri Belinskij’n valokuvaprojektia jatkan, ja järjestän sisareni arkiston.
— Leenalta jäi asiakirjoja, matkalippuja ja lappuja, ja jos haluaa joskus tehdä elämäkertaa, ne ovat tärkeää aineistoa. Hänellä oli iso 160 neliön ateljee, ja siellä kaikki kaaoksessa. Pitäisi raaskia hävittää osa tavaroista. Olen museoihminen, ja minulle alkuperäisyys on tärkeää. Sillä on vahva todistusvoima.
— Ennen kaikkea haluan olla eläkkeellä, sillä työtä tuli tehtyä kellon ympäri. Elämän viimeistä neljännestä viedään, joten omaan hyvinvointiin pitää paneutua eri tavalla kuin ennen.

Mitä Joutseno sinulle merkitsee?
— Toinen jalkani on ollut Joutsenossa koko elämäni. Kuopioon ja Mikkeliinkin kotiuduin, ja tyttäreni syntyi Mikkelissä. Mutta kun vanhemmat joutuivat hoitolaitokseen, Joutseno tuli minulle taas tärkeämmäksi.
— Olen ensimmäisen polven joutsenolainen, äiti ja isä eivät kumpikaan olleet syntyneet täällä. Minulla ei siis ole kosketusta tänne suvun juurien kautta. Monellehan joutsenolaisuus on karjalaisuutta.
— Minulle joutsenolaisuus on luonnon kauneutta ja ihmisten ulospäin suuntautuneisuutta. Ihmisten kanssa on täällä helppo olla.
— Kaakkoismurretta olen puhunut ikäni, vaikka jouduin hidastelemaan puhettani Salossa. Työhuoneeni seinällä oli lehdestä leikattu Salon murreopas, jotta ymmärtäisin sikäläistä puhetta.

Mitä Saimaa merkitsee sinulle?
— Käyn siellä hiihtämässä, soutelemassa tai ajelemassa perämoottorilla. Meillä oli Kaitosaaressa mökki, kun olin lapsi. Ennen ihmiset olivat paljon enemmän vesillä. Istuvatko he nyt television ääressä?
— Mereen en ikinä kotiutunut, mutta Saimaan aava ja valtava kauneus on meditaatiopaikka. Mona Lisa -taulun taustassa on ilmaperspektiivi, ja saman voi kokea Saimaalla: on pitkiä linjoja ja näkee kauas.

Millaisten asioitten puolesta haluat puhua?
— Toivottavasti saan olla mukana Joutsenossa kotiseutuyhdistyksen toiminnassa. Museotyössäkin nimenomaan paikallinen museotoiminta on ollut merkittävässä asemassa. Kotiseututyö on muuttunut. 1970-luvulla se tarkoitti aineiston tallentamista, mutta enää sen ei tarvitse liittyä historiaan.

Osaatko paistaa rieskaa?
— Enpä osaa. Mutta osasin aikoinani tehdä Joutsenon revinnäistä. Toivoisin, että kansallispuvut tulisivat vielä muotiin.

Viikon kysymys

Onko jätteiden lajittelu tehty kyllin helpoksi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä