Black Devils-yhtye vuoden joutsenolaiseksi

Hurriganesin musiikin äärellä yli 20 vuotta operoinut Black Devils-yhtye on valittu vuoden joutsenolaiseksi. Arvonimi myönnettiin Joutseno-lehden yleisöäänestyksen perusteella.
— Uskomattoman hienoa. Tämä merkitsee meille paljon. Varsinkaan, kun valintaa ei ole tehnyt raati, vaan äänet ovat tulleet paikallisilta, Juha-Pekka Kakkola ilakoi.
Kakkolan lisäksi yhtyeeseen kuuluvat Matti Kähkönen ja Tero Salminen.
Bändi on läpeensä joutsenolainen, vaikka osa jäsenistä asuu naapurikuntien puolella.
— Olemme joutsenolainen bändi aina, kun joku kysyy mistä olemme, Kakkola painottaa.
Joutseno-lehden vuoden joutsenolainen-äänestyksessä ääniä annettiin yhteensä 163 kappaletta. Black Devilsin jälkeen eniten ääniä saivat liikunnanopettaja Seppo Laitimo, Kultsu FC:n puheenjohtaja Janne Borgström, Joutsenon Kullervon yleisurheilujaoston puheenjohtaja Karoliina Ahtiainen, ja Joutsenon seurakunnan kanttori Toni Pusssinen.
Kaikkiaan ääniä sai 17 henkilöä, tai tahoa.

 

Viikon kysymys

Onko jätteiden lajittelu tehty kyllin helpoksi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä