Syksyllä loppuu löhöily ja alkaa harrastaminen

Etelä-Karjalan kansalaisopiston kurssiesitteessä on omat sivut Joutsenolle. Sieltä löytyy yli kaksikymmentä kurssia eri aloilta: kieliä, musiikkia, kädentaitoja, teatteria, liikuntaa.
Yksilöllistä soitto-opetusta saa pianossa ja harmonikassa, ja puutyöryhmiä on kaksi, naisillekin omansa.
Liikunnassa on, mistä valita: kehon liikkuvuudesta ja huollosta lentopalloon Pulpilla ja kuntoliikuntaan Korvenkylässä. Uutuutena on kahvakuulaa, pilatesta ja lavis-lavatanssijumppaa sekä Pulpilla salsaa.
Lavikseen sekä paritanssitunneille pääsee myös TanssiQ:n tunneille työväentalolle.

Lapsille on tarjolla sekä urheilua että kulttuuria. Lappeenrannan Tanssiopiston tanssitunnit alkoivat 13. elokuuta. Joutsenon koululla tanssitaan maanantaisin. Pienimmille on lastentanssia, 8—10-vuotiaille tanssin perusteita ja yli 10-vuotiaille Just dance -tunteja.
— Yli 10-vuotiaat ovat haasteellisessa iässä. Heitä on vaikea saada innostumaan, kertoo opiston rehtori Kaija Kontunen-Forsblom.
— Syyslomaan asti otetaan oppilaita ryhmiin, joihin mahtuu.
Lappeenrannan musiikkiopiston Joutsenon toimipisteessä Keskuskatu 6:ssa kokoontuu neljä eri-ikäisten muskariryhmää. Tunnit ovat 45-minuuttisia, ja tilaa on vielä kello 15.15. alkavassa 3—4-vuotiaitten, kello 16 alkavassa 1—2-vuotiaitten ja kello 18.15 alkavassa 5—6-vuotiaitten ryhmissä.

Tyttöjen jalkapallo on käynnistynyt Kultsun ohjauksessa. Pelaamaan pääsevät vuosina 2006—2008 syntyneet tytöt. Harjoittelua on sisällä kahdesti viikossa marraskuusta maaliskuun loppuun, ja huhtikuusta lokakuuhun raviksella ulkona.
Joukkue pelaa piirisarjassa ja käy talvella ja kesällä harjoitusturnauksissa. Ilmoittautua voi kultsujunioreiden nettisivulla.
Palokuntanuorten harjoituksiin pääsee Joutsenon paloasemalla Valimontie 2:ssa keskiviikkoisin kello 17.30—19. Myös uusia mahtuu mukaan.

Löytyykö Joutsenon harrastustarjonnasta sinulle sopiva?

  • Kyllä (55%, 26 ääntä)
  • Ei (45%, 21 ääntä)

Äänestäjiä yhteensä: 47

Loading ... Loading ...

Kommentteja aiheesta “Syksyllä loppuu löhöily ja alkaa harrastaminen

  • 29.8.2018 at 21:38
    Permalink

    Joutsenossahan voi harrastaa vaikka mitä! On liikuntaa sisällä ja ulkona, seuroissa ja yksityisesti, uintia avannossa, Saimaassa tai kylpylässä, löytyy pallopelejä, suunnistusta tai hiihtoa, kuorolaulua, kieliä tai käsitöitä. Kirjastokin palvelee hienosti. Harmittaa vain tuo kansalaisopiston alasajo. Ei huvittaisi kulkea Lappeenrantaan mielenkiintoisten kurssien perässä.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Onko jätteiden lajittelu tehty kyllin helpoksi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä