0

Viikonloppu on urheilun juhlaa

Tuleva viikonloppu on urheilun ystäville yksi vuoden merkittävimmistä. Lauantaina juostaan Kullervo-maraton, järjestyksessään jo 37:s. Järjestäjätaho Joutsenon Kullervo on tunnustettu tapahtumakonkari, ja seuran järjestämät tapahtumat ovat saaneet kiitosta niin puitteiden kuin rutinoituneen kisakoneistonkin osalta.
Myös maratonin reittiä on kehuttu vuodesta toiseen. Uusi sulka hattuun saatiin, kun reitti mitattiin ja hyväksyttiin Kansainvälisen yleisurheiluliiton IAAF:n toimesta.
Jos lauantai vietetään Joutsenon urheilukeskuksessa kestävyyslajien kuninkuusmatkan parissa, niin sunnuntaina on vuorossa nopeampia spurtteja, joista kilometrejä karttuu rutkasti yhtä kaikki.
Kultsu FC pelaa keskuskentän nurmella kauden viimeisen kotipelinsä. Ottelu sisältää annoksen paikallishegemoniaa, kun vastaan asettuu IPS Imatralta.
Kultsu on hakenut uutta alkua paikallisin voimin, mikä on maallikkoseuraajan mielestä piristänyt otteita kentällä ja myös sen ulkopuolella.
Ottelun yhteydessä julkaistaan myös uusi versio Kultsu on rautaa -kappaleesta. Version takana on luonnollisesti pelikentän kantavina voimina toimivia pelaajia.
Toivottavasti yleisö löytää tiensä sankoin joukoin urheilukeskukseen viikonloppuna. Se antaa kiittävän signaalin aktiiveille hyvin ja huolella tehdystä työstä.

 

Viikon kysymys

Oletko pureutunut paikallisiin?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä