0

Kolumni: Kiellot ovat aikuiselle kirosana

Ensimmäinen kansalaisaloite jätettiin 2013. Tätä ennen monessa mediassa kyseltiin lukijoilta ehdotuksia uudeksi lainkohdaksi. Mieleeni jäi erään toimituskunnan huomio: Tarjotuista sadoista ideoista valtaosa käsitteli normien purkua. Tuskin kukaan esitti uusia kieltoja tai määräyksiä.
Hallitus lienee tuolloin huomannut saman, sillä nykypolitiikassa puhutaan paljon normien purkamisesta.
Uusien kieltojen esittäminen herättää aina voimakkaita reaktioita, vaikka kyse olisi kännyköiden kieltämisestä koululuokassa. Kieltojen ajatellaan heti rajoittavan ihmisen vapautta, vaikka monesti kiellot päinvastoin turvaavat keskittymiskyvyn ja työrauhan, muuallakin kuin kouluissa.

Kirkot ja kirjastot ovat rauhoittumisen paikkoja, joissa ei hölistä. Parhaimmillaan kiellot pyhittävät tilan, jossa ne ovat voimassa ja jossa niitä kunnioitetaan. Sana “pyhä” onkin alkujaan tarkoittanut rajaa ja rajoitusta.
Sunnuntaita kutsutaan pyhäksi, koska siihen liittyy kielto tehdä työtä. Pääsiäinen on yhä erityisen tärkeä juhla niille ryhmille, jotka paastoavat. Kun tämä rajoite on luterilaisuudessa kadonnut, on pääsiäinen samalla menettänyt merkitystään.
Perheen yhteinen juhla-ateria luonnollisesti tuntuisi suuremmalta kokemukselta, jos lammaspaistin eteen olisi viikon kärsinyt ja elänyt askeettisesti.
Pääsiäisen tilalle on kehittynyt uusia kieltäytymisen muotoja, kuten tipaton tammikuu, lihaton lokakuu tai somevapaa syyskuu. Kiellot ovat meille ehkä sisäänkirjoitettu keino hahmottaa vuoden kulkua, joten ne löytävät uutta elintilaa kalenterista.

Kiellot eivät kuulosta kivoilta, mutta monesti lapset itse suhtautuvat niihin myönteisemmin kuin aikuiset — sikäli kun sääntö koskee kaikkia, eikä kukaan saa erivapauksia.
Jos kouluissa kysellään ehdotuksia uudeksi laiksi, lapset aikuisia useammin ehdottavat kieltoja. Lapset olisivat heti valmiita kieltämään eläinten metsästyksen, ilmaston saastuttamisen tai ydinaseet. Tuosta vain.
Lapset joutuvat jatkuvasti kuuntelemaan aikuisten asettamia kieltoja, joten he innostuvat, kun tarjoutuu tilaisuus kieltää jotakin aikuisilta. Täysi-ikäisyyden kynnuksellä alamme reagoida kieltoihin niin kuin meitä pidettäisiin lapsena. Olen aikuinen ja saan nyt itse päättää asioistaan. Ihan tyhmää, jos joku eduskunta alkaa hyysätä! Osaan tämän! Itse!
Kiellot herättävät nurinaa, vaikka niiden hyödyllisyydestä todistaisi moni asia.
1970-luvulla autojen nopeusrajoituksia vastustettiin äänekkäästi, kuten myös turvavyöpakkoa, vaikka tiet olivat kaameassa kunnossa ja liikenteessä kuoli järkyttävä määrä ihmisiä nykyiseen verrattuna.
Samoin vuosituhannen vaihteessa vastustettiin tupakoinnin kieltämistä ravintoloissa, vaikka henkilökunta joutui passiivisesti hengittämään röökiaskin verran savua joka ilta.

Viime syksynä vierailin yli kymmenellä yläasteella kertomassa lavarunoudesta. Erot kännyköiden rajoittamisessa olivat kouluissa suuria. Aihe oli tapetilla opettajanhuoneissa, ja nyt se palasi otsikoihin, kun Ranska kielsi älypuhelimet kouluissa. Myös useimmissa Suomen kouluissa on totuttu siihen, että puhelimet jätetään koriin opettajan pöydälle ennen tunnin alkua.
Jos kännyköitä ei rajoiteta, on takanurkassa aina pari poikaa, jotka eivät kuule sanaakaan opetuksesta, kun vain räpläävät kännykkäänsä. Luultavasti tällaisen oppilaan sallitaan käyttää puhelinta vain siksi, ettei hän olisi enemmäksi häiriöksi muille, mutta se ei taas ole reilua nuorta itseään kohtaan.
Tällä tavoin oppilaan sallitaan syrjäytyä kaikesta niistä aiheista, joihin muut osallistuvat. Asteittain hän vain tuntee itsensä enemmän ulkopuoliseksi.
Sitähän älypuhelimet juuri tuottavat: olemme etäällä kaikesta siitä, mikä oikeasti on läsnä ja tapahtuu juuri nyt. Ihmissuhteet muuttuvat virtuaalisiksi.
Sanat paikallisuus tai lähimmäinen uhkaavat kadottaa merkityksensä.

Kirjoittaja on Joutsenossa varttunut ja Espoossa asuva lavarunoilija.

Viikon kysymys

Lukitsetko ulko-ovesi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä