0

Pääkirjoitus: Missä on vika, kun Eksote ja jäsenkunnat, etenkin Lappeenranta, osoittelevat sormella toisiaan?

Missä vika, kun Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin (Eksote) ja sen jäsenkuntien välillä ei tieto kulje? Lappeenrannan kaupunginhallitus pyytää nyt Eksotelta selvitystä toiminnoista ja laskelmista. Eikö näistä todella ole ollut kaupungilla havaintoa, vaikka Eksoten hallituksen jäsenistä viisi on myös Lappeenrannan kaupunginvaltuutettuja ja vaikka Eksoten valtuustossa istuu kymmenen lappeenrantalaisedustajaa? Vai onko tietoa ollut, mutta sitä ei ole kuultu?
Tuntuu siltä, että Eksoten alueelle on kaivettu ainakin kolme poteroa. Yhdessä Eksote vakuuttaa tuottavansa sosiaali- ja terveyspalvelut halvemmalla kuin muut vastaavat palvelunjärjestäjät. Se sanoo vetäneensä byrokratian minimiin, lisänneensä työntekijöitä sinne, missä tarvetta on ja yrittäneensä sopeutua niukkeneviin varoihin ja lisääntyvään hoivan ja hoidon tarpeeseen uusin keinoin.
Toisessa poterossa on Lappeenranta. Se on ensin alimitoittanut rahoituksensa Eksotelle ja sitten vaatinut selvityksiä väittäen, että Eksote tekee päätöksiä sen selän takana.
Kolmannessa on kansalainen, joka tämän kustantaa. Kotikylän hyvinvointiasemalta katoavat ensin lääkärit, sitten koko asema.
Kuka myöntäisi ensimmäisenä, että palvelurakenne, johon olemme tottuneet, on vain kultainen muisto? Vähenevän ja vanhenevan väestön maakunnassa on määriteltävä uusi, realistinen palvelutaso. Kun verotulot vähenevät ja hoidon tarve lisääntyy, muu ei liene mahdollista.

Viikon kysymys

Aiotko käydä ihastelemassa Hiekkalinnaa Lappeenrannan satamassa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä