Jos viestintä ei pelaa, viranomaisten yhteistyö vaikeutuu poikkeustilanteissa

Lappeenrannassa ja Imatralla harjoiteltiin viime maanantaina ja tiistaina yhteistoimintaa sään aiheuttamassa laajassa sähkönjakelun häiriössä, joka kohdistui kanta- ja jakeluverkkoihin.
Harjoitus osoitti, että yhteistyö vaikeutuu viestiyhteyksien katkettua. Toimintojen yhteensovittamisessa ja yhdessä tekemistä pitää suunnitella ja harjoitella etukäteen.
Yhteiskunnan toimintoja lamauttavat kriisit, jollainen jäätävä sadekin voisi olla, vaativat lukuisten eri tahojen yhteistyötä, toimivaa tekniikkaa ja viestintää.

Aiemmissa valtakunnallisissa suurhäiriöharjoituksissa löydettyjä oppeja on saatu vietyä käytäntöön. Pelastusviranomainen otti yleisjohtovastuun pelastuslain nojalla. Virka-avun pyytäminen ja antaminen olivat selkiytyneet. Tilannekuva- ja yhteydenpitovälineet olivat kehittyneet ja niiden käyttö oli sujuvaa. Viranomaisviestintäverkko Virveä käytettiin luontevasti, samoin KRIVAT-järjestelmää. Se on Suomen Erillisverkot Oy:n ylläpitämä kriittisen infrastruktuurin toimijoiden yhteinen viestintä- ja tilannekuvajärjestelmä.

– Harjoitus onnistui erittäin hyvin. Päätavoitteena oli yhteistyön ja yhteydenpitovälineiden testaaminen vaikeassa ja pitkäkestoisessa häiriötilanteessa, kiteyttää harjoituksen ohjausryhmän puheenjohtaja Arto Pahkin.

Pitkäkestoinen sähkönjakeluhäiriö aiheuttaa välittömien seurausten lisäksi välillisiä häiriöitä yrityksille. Niitä voivat olla someraivo, fyysiset uhkaukset, kaivinkoneen aiheuttamat tietoliikennekatkokset ja kuinka henkilöstö pääsee työpaikoilleen haastavassa kelissä.

Harjoitukseen osallistuvat päätahot olivat Imatran ja Lappeenrannan kaupungit, Imatran Seudun Sähkö Oy, Lappeenrannan Energia Oy, Imatran Lämpö Oy, Fortum Power & Heat Oyj, Etelä-Karjalan pelastuslaitos, kantaverkkoyhtiö Fingrid Oyj, Huoltovarmuuskeskus, Huoltovarmuusorganisaation Voimatalouspooli sekä alueen muita viranomaisia ja yrityksiä.

Aiheesta lisää  täällä

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Onko jätteiden lajittelu tehty kyllin helpoksi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä