0

Kutsunnat päättyivät— valtaosa nuorista miehistä määrättiin varusmiespalvelukseen

Kaakkois-Suomen kutsunnanalaisista nuorista miehistä 81,1 prosenttia määrättiin varusmiespalvelukseen. Vuonna 2000 syntyneitä koskeneet kutsunnat päättyivät viime viikon perjantaina. Tilaisuuksia järjestettiin Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa yhteensä 29.
Koko Kaakkois-Suomessa kutsu kävi kaikkiaan 1 649 miehelle.
Kaakkois-Suomen kutsunnanalaisista vapautettiin eli määrättiin terveydellisistä syistä C-luokkaan 6,9 prosenttia. Terveydellisistä syistä E-luokkaan määrättiin samoin 6,9 prosenttia ikäluokasta. E-luokkaan määrätyt ovat velvollisia tulemaan tarkastettaviksi uudelleen tulevien vuosien kutsunnoissa.
Siviilipalvelukseen hakeutui 1,3 prosenttia. Ulkomailla asuvia ja monikansalaisuuden perusteella vapautettuja oli ikäluokasta 3,3 prosenttia.
Varusmiespalvelukseen määrätyt kaakkoissuomalaiset suorittavat palveluksensa pääosin lähialueen joukko-osastoissa eli Karjalan prikaatissa ja Utin jääkärirykmentissä Kouvolassa sekä Maasotakoulussa Haminassa.
Vuonna 2019 Kaakkois-Suomen kutsunnat toteutetaan elo-joulukuussa, ja ne koskevat vuonna 2001 syntyneitä noin 1 640 miestä. Ensi vuonna kutsunnanalaisina ovat myös aikaisempina kutsuntavuosina uudelleen tarkastettaviksi määrätyt noin 140 miestä.

MATIAS LÖVBERG

Viikon kysymys

Teetkö lomareissun kotimaassa vai ulkomaille?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä