0

Lampikankaalle rakennetaan tavaraliikenneterminaali—kuljetusliike Auramaa siirtää toimintansa Lappeenrannasta Joutsenoon

Kuljetusliike Auramaa Oy aikoo rakentaa Joutsenoon tavaraliikenneterminaalin.
Uusi terminaali sijoittuu Lampikankaan teollisuusalueelle Voimakaareen Metehe Oy:n tuotantorakennusten taakse.
Terminaalista tulee noin 3 500 neliön kokoinen, ja siellä tulee työskentelemään parisenkymmentä henkeä. Henkilökunta koostuu tavaraliikenneterminaalin hoitajista, ajojärjestelijöistä ja kuljettajista.
Yhtiöllä on tällä hetkellä Lappeenrannassa toimipiste, joka toimii vuokratiloissa.
— Haluamme omat tilat. Kaluston koko kasvaa ja tarvitsemme lisää pihatilaa. Lisäksi Joutseno on liikenneyhteyksien kannalta hyvässä paikassa, Voimakaaresta pääsee esimerkiksi Kuutostielle sujuvasti, kertoo yhtiön Itä-Suomi aluejohtaja Erik Suolahti.
Yhtiön toiveissa on päästä rakennustöihin mahdollisimman pian.
— Aikataulu on kiinni osittain kaupungin lupakäsittelystä, mutta toiveissamme on päästä rakentamaan heti keväällä.
Rakentamistöiden arvioidaan kestävän vuoden verran.
Lappeenrannan kaupunkikehityslautakunta hyväksyi kokouksessaan työpaikkatontin varaamisen yhtiölle. Tontti on määrä muodostaa useasta eri kiinteistöstä, ja tontin pinta-alaksi on kaavailtu noin 6,5 hehtaaria.
Tontille on vireillä asemakaavamuutos, joka määrittää tontin lopullisen pinta-alan ja sen mukaisen rakennusoikeuden.
Arvio tontin myyntihinnasta on noin 330 000 euroa, mutta summa tarkentuu kun tontti lohkotaan.
Kuljetusliike Auramaa on erikoistunut kotimaan maantiekuljetuksiin ja toimi osana Kaukokiito-yhtiötä ja on yksi sen omistajista.
Yhtiö toimii 13 eri paikkakunnalla, ja välillisesti se työllistää yli 600 henkilöä. Yhtiön pääkonttori on Eurassa.

OLLI-PEKKA HÄRMÄ

Viikon kysymys

Onko jätteiden lajittelu vaivalloista

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä