0

Kaupungin katu- ja ympäristöosastolla alkavat yt-neuvottelut — kausiluontoiseen työhön on tarve kouluttaa moniosaajia

Lappeenrannan kaupungin katu ja ympäristö -vastuualueella käynnistyvät yhteistoimintaneuvottelut. Ensimmäinen neuvottelu on 15. helmikuuta. Sen piirissä on koko henkilöstö eli 120 työntekijää. Syyt ovat toiminnallisia ja taloudellisia.
Osaston taloustilanne on heikentynyt. Se ylittää talousarviokehyksensä noin miljoonalla eurolla, koska tuloja ei tullut arvioidusti ja koska kustannukset ovat kasvaneet arvioitua enemmän.

Vs. kaupungininsinööri Olli Hirvonen kertoo, että alustavan arvion mukaan alle kymmenen hengen irtisanominen on mahdollista, mutta irtisanomiset ovat viimeinen keino. Sitä ennen kartoitetaan kaikki muut mahdollisuudet tervehdyttää toimintaa.
Varikko muuttaa loppukeväästä Pajarilaan. Se vaikuttaa kunnossapitoalueiden suunnitteluun ja aura-autojen reitteihin.
Varikolla työskentelee noin 35 henkilöä. Uudelle varikolle siirtyy raskas kalusto kuten tiehöylät ja kuorma-autot. Keskusta-alueiden puhtaanapitoon käytettävät pikkutraktorit pidetään keskustassa.
Kunnossapitotyöt ovat tähän asti jakaantuneet katualueiden ja muun ympäristön ylläpitotöihin. Jatkossa henkilöstöä halutaan käyttää monipuolisemmin.

 

Koulutettaisiin moniosaajia ja rikottaisiin rajoja.

 

— Viheralueet eli sankarihautausmaa ja kukkaryhmät esimerkiksi, ovat olleet oma tulosalueensa, ja siellä työ painottuu kesään, kertoo kaupungin henkilöstöpäällikkö Päivi Savilampi.
— Nämä työt ovat perinteisesti olleet naisvaltaisia. Kunnossapitotyö, mitä pojat tekevät, on ollut raskaampaa hommaa. Siellä on kuorma-autokuljetusta ja lumenaurausta, ja se taas painottuu talviaikaan.
Kaikki työntekijät kuitenkin työskentelevät ympärivuotisesti.

Nyt mietitään esimerkiksi sitä, voisiko henkilöstöä, joka työskentelee enimmäkseen raskaan kaluston parissa, käyttää kuljetustehtävissä viheralueiden hoidossa.
— Koulutettaisiin moniosaajia ja rikottaisiin rajoja, Savilampi sanoo.

Tehdäänkö teillä miesten töitä ja naisten töitä?

  • Kyllä (50%, 19 ääntä)
  • Ei (50%, 19 ääntä)

Äänestäjiä yhteensä: 38

Loading ... Loading ...

2 kommenttia aiheesta “Kaupungin katu- ja ympäristöosastolla alkavat yt-neuvottelut — kausiluontoiseen työhön on tarve kouluttaa moniosaajia

  • 14.2.2019 at 19:52
    Permalink

    Meistä naisista ei vain yksinkertaisesti ole tekemään kaikkea eli selvästi miehiltä onnistuu. Mutta toisin perin myös, mies tekee, mutta ei älyä tehdä oikein eli niin se vain menee. Siis turhaa yrittää saada sukupuolettomia.

  • 20.2.2019 at 12:13
    Permalink

    Teoriassa ei, käytännössä kyllä. Mieheni on fyysisesti minua huomattavasti voimakkaampi, joten hän tekee joitain raskaita töitä, joihin en itse ainakaan yhtä näppärästi kykene. Sillä välin saatan vaikka mankeloida lakanoita, mitä hän ei tee, koska pystyy kuulemma nukkumaan ryppyisilläkin petivaatteilla. Mutta missään nimessä en hänen vaatteitaan silitä, koska kykenee kyllä halutessaan silittämään ne itsekin.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Luotatko tekniikkaan?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä