Jouko Nikamaa näyttää jälleen uudelle joutsenolaislasten ikäluokalle, millaisissa tamineissa Suomi lähti sotaan

Talvisodan päättymisestä tulee ensi keskiviikkona 13. maaliskuuta kuluneeksi 79 vuotta. Sodan loppumista on tavattu muistella myös Joutsenossa kotiseutuyhdistyksen järjestämässä Martikan muistohiihdossa. Nimi on jäänne menneiltä ajoilta, sillä viime vuosina tapahtumassa ei ole varsinaisesti enää hiihdetty.

Missä muistopäivää tällä kertaa vietetään, Jouko Nikamaa?
— Joutsenon urheilukeskuksessa.

Monetta kertaa olet itse mukana?
— En jaksa enää muistaakaan, ainakin kuudetta tai seitsemättä kertaa.

Mikä saa sinut lähtemään kerta toisensa jälkeen?
— Jaa-a, vaikea sanoa, vissiin sellainen kylähulluus.

Olet perinteisesti pukeutunut tapahtumaan asuun, jota kutsutaan malli Cajanderiksi. Kerro lisää.
— Monet miehethän lähtivät talvisotaan omissa vaatteissaan; valtion puolesta oli antaa vain kokardi ja vyö. Pääministerinä oli tuolloin A.K. Cajander. Hän ja puolustusministeri Juho Niukkanen vastustivat armeijan määrärahojen nostamista, millä varusteita olisi voitu hankkia enemmän.
— Minulla on sarkapusero, armeijan vanhanmallinen karvahattu, lapikkaat ja pussihousut. Ne markkeeraavat malli Cajanderia.

 

Se on kuin savolainen projekti eli aloittamista vaille valmis.

Joutsenolainen kotiseutumies Matti Martikka aloitti muistopäivän vieton kutsumalla aseveljiään hiihtämään kanssaan. Myöhemmin muistohiihtoa alettiin järjestää koululaisille. Ehditkö koskaan tavata Martikkaa?
— Kyllä. 4H-kerholaisia oli Honkalahdessa Matin vieraana, ja siinä yhteydessä olen hänet tavannut. Toisen kerran kohtasin hänet muistohiihdossa, joka oli hänen pihapiirissään. Siitä taitaa olla jossain tallessa joku valokuvakin.

Martikan muistohiihdosta ovat jäljellä vielä Martikan talvisodan aikaiset puusukset. Pääsevätkö koululaiset tänä vuonna testaamaan niitä?
— Kyllä ne tulevat näytille (Edvin Laineen) Tuntemattoman sotilaan (filmauksissa rekvisiittana käytetyn) ahkion tavoin.

Olet kätevä käsistäsi ja teet puustakin vaikka mitä. Luonnistuuko suksien teko?
— En ole koskaan yrittänytkään sellaisia tehdä. Voisihan tuota jonkinlaiset hikilaudat kenties syntyäkin, jos tarve vaatisi.

Joutseno täyttää tänä vuonna 380 vuotta. Mitä kotiseutuyhdistys on juhlavuoden varalle suunnitellut?
— Lions Clubin kanssa olemme puuhanneet muistokiveä kirkon viereen. Se on kuin savolainen projekti eli aloittamista vaille valmis. Kivi on vielä paksujen lumien takana pellonpientareellani, missä kävimme Vuoren Petterin ja kivi-idean isän Myllärisen Hanskin kanssa sitä jo pari vuotta sitten katsomassa. Juhlat ovat ajatuksen asteella.

TIINA MANSIKKA

Martikan muistohiihto, talvisodan päättymisen muistotapahtuma Joutsenon urheilukeskuksessa (Penttiläntie 17) ke 13.3. klo 11.

 

Miten juhlisit 380-vuotiasta Joutsenoa?

  • Perinteisesti torilla (58%, 31 ääntä)
  • Koko kansan konsertilla (17%, 9 ääntä)
  • Arvokkaasti kirkossa (15%, 8 ääntä)
  • Pienimuotoisesti Salotuvalla (9%, 5 ääntä)

Äänestäjiä yhteensä: 53

Loading ... Loading ...

 

Kommentteja aiheesta “Jouko Nikamaa näyttää jälleen uudelle joutsenolaislasten ikäluokalle, millaisissa tamineissa Suomi lähti sotaan

  • 12.3.2019 at 10:48
    Permalink

    Toritapahtmissa ei tule käytyä, eipä myös konserteissa, Salotuvallakaan en ole käynyt koskaan. Jos noista joku pitäisi valita,niin otan tuon kirkon. Ja siellä toivoisin kuulevani sellaisen ns. ennenvanhuisen saarnan, jolloin sai vielä kertoa senkin puolen , että mitä käy viimeisellä tuomiolla. Eikä vain niin , että kaikkihan pääsevät taivaaseen ja iloon loppujen lopuksi.

    Reply

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Harrastatko rahapelejä tai vedonlyöntiä?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä