0

Työväentalon ylläpito on kallista — toiveissa on saada lisää vuokralaisia

Joutsenon sos. dem. työväenyhdistyksen ylläpitämä työväentalo Honkalahden Huvitiellä täyttää 70 vuotta. Siellä on vuosikymmenten mittaan juhlittu koko ihmiselon kaarta ristiäisistä syntymäpäiviin ja rippijuhlista häihin ja muistotilaisuuksiin.

Työväentalon ylläpito on ollut tappiollista useita vuosia.
— Tiukoilla ollaan, sillä isossa talossa on isot käyttökulut. Ilman Asko Karppasen ja Erkki Kämäräisen kaltaisia ihmisiä, jotka huoltavat taloa vapaa-aikanaan ja talkoilla, emme pystyisi tätä pitämään, Risto Kakkola kiittää.

Tiukoilla ollaan, sillä isossa talossa on isot käyttökulut.

Nyt kaivattaisiin lisää vuokralaisia. Yhä on kuitenkin yhteistyökumppaneita ja heillä säännöllistä toimintaa. Joutsenon Eläkkeensaajat käyttävät taloa paljon, ja Nuoret Kotkat pitävät iltapäiväkerhoa kouluvuoden ajan.

On myös tanssikursseja, lavista, matelijanäyttelyitä, muotinäytöksiä, huutokauppoja, ammattiosastojen kokouksia sekä yhdistysten tilaisuuksia. Kohta talo on jälleen Honkalahden äänestysalueen vaalihuoneisto.
Tulot tulevat pienistä murusista.

SARI PULLINEN

Onko sinulla muistoja Joutsenon työväentalolta? Kerro, millaisia.

  • Kyllä (76%, 32 ääntä)
  • Ei (24%, 10 ääntä)

Äänestäjiä yhteensä: 42

Loading ... Loading ...

 

 

6 kommenttia aiheesta “Työväentalon ylläpito on kallista — toiveissa on saada lisää vuokralaisia

  • 14.3.2019 at 10:59
    Permalink

    En ollut pahemmin koskaan Joutsenossa käynyt kuin aikanaan raveissa kerran isäni ja joidenkin kanssa. Sitten joskus ns. keskikoulussa ollessani tulin luokkakaverini kanssa Joutsenon töllille, tämä kaveri kun asui Korvenkylässä. Tämä oli jotain 70-luvun puolivälissä. Jotkut kemuthan siellä oli perjantai-iltana ja sitten siitä taas Korvenkylään heille yöksi. Sitten on ollut joskus 80-luvulla erään firman joku koko perheen ilta , kun mieheni oli silloin ko. firmassa töissä. Ohjelmaa oli koko perheelle. Ai niin, häämmehän olivatkin muuten siellä tuossa vuonna -78!

  • 14.3.2019 at 11:00
    Permalink

    ”Töllillä” on käyty katsomassa elokuvia, ensimmäiset piirretyt ”suurelta kankaalta”. Muutamat häätkin koettu. Monet mieleenpainuvat disco-illat 1970-1980-lukujen vaihteessa. Ensimmäinen poikaystäväkin sieltä aikoinaan löytyi. Tärkeä paikka Honkalahden ja Ahvenlammen/Pulpin työväestölle lapsuudessani ja nuoruudessani (olen syntynyt vuonna 1965). Hieno paikka, toivottavasti pidetään kunnossa ja toiminnassa, että jotakin vanhaa rakennuskantaa säilytettäisiin Joutsenossa, sillä olihan Honkalahti melkoisen vireä osa silloin joskus.

  • 14.3.2019 at 20:03
    Permalink

    Tutuksi tullut Katajan pikkujouluista yms tapahtumista. Bingossa mummini kanssa käyty, elokuviakin olen käynyt katsomassa. Nuorissa Kotkissa olen ollut ja veljeni on painiharrastuksissa siellä ollut. Häissäkin olen vieraana ollut. Talvella töllin kentällä luisteltu ja mäkeä laskettu. Ja on siinä kentällä koirakoulussa, match showssa ja sirkuksessakin tullut käytyä. Paljon mukavia muistoja.

  • 18.3.2019 at 06:24
    Permalink

    Käsityöasemalla työväentalon yläkerrassa kangaspuita kolkutellessa pääsin joskus mukavasti joulutunnelmaan, kun alakerran tapahtumasta kaikuivat joululaulut.

  • 19.3.2019 at 14:37
    Permalink

    1980-luvulla olen nojaillut töllillä ensimmäisen hitaani discoillassa. Niitä odotettiin kuin kuuta nousevaa! Olen istunut siellä myös hiostavilla muovipenkeillä katsomassa kolmetuntista Tuulen viemää. Kino-Joutsenossa taisin käydä katsomassa muitakin elokuvia. Viime vuonna vein lapsenlapseni siellä olleeseen lastentapahtumaan.

  • 20.3.2019 at 19:14
    Permalink

    Kyllä on monet tanssit tanssittu. Sunnuntaisin oli tanssit.Elokuvissakin tuli käytyä.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Käytätkö heijastinta?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä