0

Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu Etelä-Karjalassa päättyy—muutosjohtaja Aija Tuimala siirtyy toisiin tehtäviin

Maakunta- ja sote-uudistuksen valmistelu Etelä-Karjalassa -projektin päättämiseen liittyvät toimet on aloitettu Sipilän hallituksen eroamisen ja uudistushankkeen kansallisen valmistelun loppumisen vuoksi, tiedottaa Etelä-Karjalan liitto.

Etelä-Karjalassa valmistaudutaan päättämään hanke 30. kesäkuuta mennessä. Valmistelun materiaalit ja opit siirretään liiton mukaan hyödynnettäväksi tulevissa vaiheissa.
— Kevään eduskuntavaalien jälkeen uudistuksen valmistelu jatkuu ainakin soten osalta. Tuleva hallitusohjelma määrittelee tavoitteet ja keinot, joten valmistelurakenteetkin on mietittävä uusiksi, ennakoi muutosjohtaja Aija Tuimala.

Etelä-Karjalan maakunta- ja sote- uudistustiimissä työskentelee parhaillaan 11 henkilöä, joista viisi on määräaikaisissa työsuhteissa. Tämän lisäksi kymmeniä asiantuntijoita on työskennellyt uudistustyössä oman toimensa ohella.
Myös valmistelusta vastanneen muutosjohtaja Aija Tuimalan työsopimus on päättymässä 31. maaliskuuta, joskin lisärahoituksen pohjalta sopimusta ollaan jatkamassa toukokuun loppuun.

Tuimala kertoo olevansa erittäin kiitollinen ja tyytyväinen Etelä-Karjalassa tehdystä työstä.
— Olemme tavanneet asukkaita kaikissa Etelä-Karjalan kunnissa. Se on tuonut tähän työhön paljon iloa ja elämän makua. Myös tapaamiset järjestöjen ja sidosryhmien edustajien, kuntien, kuntayhtymien ja valtion työntekijöiden kanssa ovat täällä menneet hyvässä yhteishengessä. Tiedon lisääntyessä asukkaiden huolet selvästi pienenivät. Samaan aikaan valmistelijoilla oli kuitenkin yhä enemmän yksityiskohtia valmisteltavanaan ja yksityiskohtien hiontaa olisi riittänyt vielä vuosiksi.

Maakunnan uudistustiimin tehtävänä on ollut edistää yhteistyötä sekä tehdä maakunnan hallinnon perustamiseen liittyviä tehtäviä. Maakunnan liiton hallitus käsittelee uudistuksen tämän vaiheen päättämistä ensi viikolla. Valtiovarainministeriön tarkempi ohjeistus saataneen tämän viikon aikana, Etelä-Karjalan liitosta kerrotaan.

EVA KOTTONEN

Viikon kysymys

Aiotko käydä ihastelemassa Hiekkalinnaa Lappeenrannan satamassa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä