0

Mielipidekirjoitus: Ilmastohysteria kyllästyttää kansaa

Suomalaiseen keskusteluun mahtuu usein vain yksi ”totuus”, ja sen ”totuuden” kanssa mennään helposti liiallisuuksiin. Viime aikoina tämä on vaivannut ilmastokeskustelua. Ihmiset ovat hermostuneet SDP:n ehdotuksiin kaikenlaisista polttomoottorien kielloista sekä lihaveroista. Sellaiset puheet eivät ole tästä maailmasta kylmässä pitkien etäisyyksien, energiaa vaativasta vientiteollisuudesta riippuvaisessa maassamme.

Suuri osa meilläkin syödystä lihasta rahdataan fossiilisia polttoaineita käyttäen ulkomailta ja jopa toiselta puolen maapalloa Brasiliasta, jossa kaadetaan sademetsää karjan laiduntamisen tieltä. Tässä ei ole mitään järkeä ympäristön kannalta, vaan paljon parempi olisi panostaa kotimaiseen maataloustuotteiden ja lihan tuotantoon. Sillä tavoin saataisiin myös maaseutu elinvoimaiseksi ja sen tyhjeneminen loppumaan.

On laskettu, että 90 prosenttia merien muovijätteestä on peräisin vain kymmenestä suuresta joesta. Yksikään niistä ei ole Suomessa – kuitenkin täällä kielletään muovituotteita, vaikka ne kierrätetään jo muutenkin hyvin.

Epäilemättä samoihin kehitysmaiden jokiin lasketaan myös eloperäisempi jäte suodattamattomassa muodossa, silti keskustapuolueen johdolla meille on säädetty maaseudun asukkaita rankaiseva haja-asutusalueiden jätevesilaki.

Perussuomalaisten kanta on selvä. Suomalaiset ovat pieni kansa; meitä on reilut 5,5 miljoonaa, kun maailman väkiluku on noin 7,6 miljardia – lähes 1400 kertaa enemmän. Jokainen järkevä ihminen ymmärtää, ettemme voi ratkaista kaikkien ongelmia. Olemme kantaneet vastuumme ympäristöasioissa esimerkillisesti jopa EU:n tasolla, koko maailmasta puhumattakaan – nyt on muiden aika hoitaa osansa.

JANI MÄKELÄ

Kirjoittaja on joutsenolainen kansanedustaja ja eduskuntavaaliehdokas (ps).

Viikon kysymys

Millä maksat?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä