0

Ravikankaalla harvennetaan metsää ja korjataan lumituhoja toukokuussa—liikkujien on syytä olla varovaisia

Joutsenon Ravikankaalla harvennetaan metsää ja korjataan lumituhoja toukokuussa. Harvennusten lisäksi kahdelta kuviolta poistetaan ylispuita varjostamasta taimikoita. Työt aloitetaan maanantaina 6. toukokuuta ja ne valmistuvat viimeistään toukokuun loppupuolella.
Lappeenrannan kaupungin metsätalouspäällikkö Anni Särkelän mukaan töiden aloitusajankohta on ajoitettu alkukesään viime talven lumituhojen takia, koska alueella on paljon virkistyskäyttöä. Hakkuiden alkaessa alueelle pystytetään varoituskylttejä.
— Metsän poikki kulkee kuntopolku, jonka takia vaarallisimpia puita on jo käyty poistamassa. Varsinaiset työt aloitetaan urheilukentän ja kuntopolun puoleiselta alueelta. Liikkuminen työmaa-alueella on hakkuuaikana kiellettyä turvallisuussyistä. Vaarallisten puiden läheisyydessä liikkumista tulee välttää niiden poistamiseen saakka, Särkelä opastaa.
Hän kehottaa vanhempia valvomaan, etteivät lapset liiku hakkuualueella tai puiden varastointipaikoilla. Pinojen päälle ei ole turvallista kiivetä sortumisvaaran takia. Myös työkoneisiin on syytä pitää reilusti turvaväliä.
Alue on mäntyvaltaista kangasmetsää. Harvennukset toteutetaan niin, että jäljelle jäävän puuston elinvoimaisuus kasvaa ja valoisuus lisääntyy.
Lisäksi tehdään kaupungin metsänhoitosuunnitelman mukainen, noin 1,5 hehtaarin päätehakkuu hoitoalueen länsipuolella. Koko työmaa-alue on kooltaan noin 20 hehtaaria.
Hakkuut suorittaa Stora Enso Oyj.

OLLI-PEKKA HÄRMÄ

Viikon kysymys

Osallistutko Kauneimpiin joululauluihin?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä