0

Eeva-Liisa Vakkilaisen mielessä Rauha siintää ihanana lapsuudenkotina

Rauhan piirimielisairaalan alueella asuvat lapset saivat syödä omenia paratiisiomenapuusta. Näin muistelee 1935 syntynyt Eeva-Liisa Vakkilainen.

Hän muistaa omenoiden olleen pieniä, mutta lapsuudenympäristön paratiisillisuus ei siitä kärsinyt.
Vakkilainen on asunut monessa paikassa elämänsä aikana — Kouvolassa, Helsingissä, Kiteellä, Ambomaalla — mutta Rauhalla on ikuinen sija hänen sydämessään.

Hän käy siellä yhä toivioretkillä kotoaan Imatrankoskelta ja on iloinen nyt avautuvasta Rauha-näyttelystä.

 

Käpylästä Kohoniemeen

Käpylä-niminen rakennus oli Vakkilaisen syntymäpaikka. Siellä asui heidän perheensä — sairaanhoitajaäiti ja apulaiskonemestari-isä.
— Kun opin kävelemään, valmistui rakennus nimeltä Kohoniemi, ja me muutimme siihen, Vakkilainen muistelee.

Rauhan rannassa oli sauna sekä henkilökunnan ja potilaiden käytössä olevia veneitä. Sillä rannalla Vakkilainen oppi myös hyvin nuorena uimaan, niin kuin muutkin Rauhan lapset.
Sota ajoi Vakkilaisen perheen evakkotielle. Veli Martti syntyi, kun Eeva-Liisa oli viiden. Sisaruksista ehdittiin ottaa passikuvat Ruotsiin sotalapseksi lähettämistä varten, kun veli sairastuikin kurkkumätään ja lähtö peruuntui.

 

Useita kertoja evakkoon

Evakkoreissuista hän muistaa etenkin kolmannen. Rauhan potilaat evakuoitiin jälleen sotasairaala 43:n tieltä kesäkuussa 1944.
— Oli tyyni mutta sateinen yö, kun juhannusaattona mentiin höyrylaivan vetämällä proomulla Mikkeliin.

Lapsuudenkoti mielisairaala-alueella on saanut monet kyselemään, miten sellaisessa paikassa voi asua, ja vielä lapsena.
— Kuuntelin niitä kysymyksiä silmät suurina, sillä Rauhahan oli ihana kasvuympäristö. Siellä oli kaunis luonto, ja jotkut potilaista olivat meidän ystäviämme, hän kertoo.

 

Siellä oli kaunis luonto, ja jotkut potilaista olivat meidän ystäviämme.

Kohtaamiset potilaitten kanssa kasvattivat lapset hyväksymään erilaisuutta. Potilaille taas oli terapeuttista nähdä lapsia ja kokea heidän välitön suhtautumisensa.
— Se ilmenee muutamista kirjallisista näytteistä, kuten potilailta saamistani korteista. Olen luovuttanut niitä näyttelyyn.
Pelkoa tai ahdistusta Vakkilainen ei Rauhassa koskaan tuntenut.

Osa potilaista oli vapaakävelijöitä. Suljetulta osastolta taas Vakkilainen kuuli iltaisin huutoa ja voihketta. Siihen aikaan ei ollut käytössä vielä rauhoittavia lääkkeitä.
Ympäristö tarjosi luontoelämyksiä sekä luonnonantimia.
— Potilaat keräsivät marjoja metsistä niin paljon, että lapset eivät niitä enää löytäneet, Vakkilainen nauraa.

 

Rauhasta Turkuun ja Afrikkaan

Posti tuli kahdesti päivässä. Lukioikäisenä hän oli yhden kesän postissa töissäkin.
Vaikka sairaalamaailmassa on tarkka hierarkia, Vakkilainen ei muista, että lapset olisivat olleet eri kastia perhetaustansa perusteella.

Vakkilainen aloitti oppikoulunsa Imatralla ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1955. Matka vei sitten Turun yliopiston kautta muun muassa lähetystyöhön Afrikkaan Joutsenon seurakunnan nimikkolähettinä vuonna 1964.
— Topi Vapalahti siunasi minut lähetystyöntekijäksi. Sain joutsenolaisilta paljon tukea työhöni.

Afrikassa ollessaan hän jo tiesi, ettei enää palaa asumaan Rauhaan. Vanhemmat olivat muuttaneet sieltä pois.
— Tein kahta surutyötä: surin Viipuria, joka oli sukuni vuosisatainen kotipaikka, ja sitten vietiin Rauhakin. Tänä päivänähän se on hengeltään niin erilainen kuin ennen.

 

Sote-tempoilut hämmästyttävät

Terveydenhoitoalan ammattilainen näki työurallaan suomalaisen kansanterveyden nousun monesta vinkkelistä.

Hän on työskennellyt muun muassa sairaanhoitajana ja terveyssisarena ja jäänyt eläkkelle sosiaali- ja terveysministeriön terveydenhuollon ylitarkastajan tehtävästä vuonna 1998.
— Tykkäsin silloisesta asuinpaikastani Tapiolasta, mutta halusin lähemmäs Viipuria ja sukuani ja muutin Imatralle.

Tämän päivän sote-tempoilut pöyristyttävät häntä.
— Muutos on ollut liian raju. Ja mitä tämä kaikki maksaa! Olen ollut 20 vuotta eläkkeellä, joten on kai oikeus vähän ihmetellä. Pitäisi ymmärtää, että jotain hyvää on ollut ennenkin, Vakkilainen suomii.

SARI PULLINEN

Tunnemuseo — ihmisiä Rauhassa -näyttely 4.6.— 4.8. Vihreässä makasiinissa Lappeenrannan Linnoituksessa. Näyttely kertoo monimediallisesti eli muun muassa valokuvin, kaitafilmein ja äänin muistoista, joita Rauha on jättänyt ihmisten mieliin.

Viikon kysymys

Käytätkö heijastinta?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä