0

Pääkirjoitus: Keskuskadun keskisaarekkeet ovat hyvä alku

Jalankulkijoiden liikenneturvallisuus paranee Joutsenon keskustassa vielä tänä kesänä, kun kaupunki varustaa liudan Keskuskadun ylittäviä suojateitä keskisaarekkein.
Näistä keskustan suunnasta katsottuna ensimmäinen rakennetaan Ostoskujan risteyksen tuntumaan. Kadunlaitapysäköinnin takia näkyvyys ei ole kyseisellä suojatiellä paras mahdollinen sen enempää ajoneuvon kuljettajan kuin kaduntallaajankaan vinkkelistä. Keskisaareke, jolle kadunylittäjä voi pysähtyä yhden kaistan ylitettyään, puoltaa paikkaansa myös siksi, että etenkin talvella, kun asfalttiin maalatut valkoiset raidat peittyvät lumen alle, suojatie jää yhdeltä jos toiseltakin autoilijalta havaitsematta: tuon tuosta suojatien päälle, houkuttelevasti ruokakaupan ovien välittömään läheisyyteen, on parkkeerattu auto. Toivottavasti keskisaareke ei kariudu siihen, että kadun laidasta saatetaan joutua nipistämään pari ruutua pysäköintitilaa.
Keskisaarekkeiden tarpeesta on joutsenolaisittain puhuttu pitkään ennen muuta Keskuskatua laveamman Saimaantien kohdalla. Niitä saadaan jäädä Saimaantielle vielä odottamaan, sillä ajorata on Kaakkois-Suomen ELY-keskuksen ylläpitämä, ja ELY on ilmoittanut, ettei sillä ole rahaa edes keskisaarekkeisiin. Toisaalta Saimaantien jalkakäytävien kunnossapidosta vastaa kaupunki, jonka rahakirstu ei ole myöskään pohjaton. Luontevinta olisi, jos osapuolet toteuttaisivat keskisaarekkeet yhteistuumiin. Toivoa sopii, että neuvonpito johtaa sanoista tekoihin.

TIINA MANSIKKA

Aiheeseen liittyvä artikkeli:

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Luotatko tekniikkaan?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä