0

Vastine mielipidekirjoitukseen ”Eksote hylkää Joutsenon mielenterveyspotilaat”

Toiminnan kehittämiseksi Eksoten eri vastuu- ja tulosalueet ovat joutuneet pohtimaan toimintojensa uudelleen järjestelyjä.
Vuosien kuluessa on Joutsenon kuntouttavan päivätoiminnan käyttäjämäärä vähentynyt. Kuntouttavaa päivätoimintaa tarjoavat yksiköt, Toimintakeskus Veturi Lappeenrannassa ja Toimintakeskus Portti Imatralla, pystyvät vastaamaan hyvin monipuolisesta psykososiaalisesta kuntoutuksesta.
Molempiin edellä mainittuihin yksiköihin on hyvät julkisen liikenteen yhteydet, ja asiakkaalla on mahdollisuus saada osana kuntoutustaan bussikortti kulkemista varten.
Joutsenon päivätoimintayksikön toiminta on suunniteltu päättyväksi 20.6.2020, jolloin yksikön toimintatilojen vuokrasopimus päättyy.

Tulevan vuoden aikana suunnittelutyötä korvaavista toiminnoista tehdään yhdessä käyttäjien kanssa.

On ymmärrettävää, että muutokset aiheuttavat epävarmuutta ja huolta palvelujen käyttäjissä. Joutsenoon on kuitenkin alustavasti ollut suunnitteilla muun muassa pienimuotoista ryhmätoimintaa.
Tulevan vuoden aikana suunnittelutyötä korvaavista toiminnoista tehdään yhdessä käyttäjien kanssa. Näin asiakkailla on mahdollisuus vaikuttaa päivätoimintoihin tuomalla esiin omia ajatuksiaan ja ideoitaan haluamistaan ja/tai tarvitsemistaan toiminnoista.

HELENA TALONPOIKA
RIITTA HAKOMA

Kirjoittajat työskentelevät Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirissä (Eksote), Talonpoika vs. palvelupäällikkönä ja Hakoma vs. perhe- ja sosiaalipalvelujen johtajana.

Mielipidekirjoitus, johon vastine liittyy

2 kommenttia aiheesta “Vastine mielipidekirjoitukseen ”Eksote hylkää Joutsenon mielenterveyspotilaat”

  • 30.7.2019 at 17:12
    Permalink

    Hei. Minusta tämä on väärin, meitä Mielenterveyspotilaita vastaan. Joutsenosta viedään kaikki palvelut. Olen hyvin pettynyt, ja ahdistunut kun luin kirjoituksen lehdestä. Meillä on ollut oma yhteisö, joka hajotetaan säleiksi. Olen ollut itse potilaana päivätoiminnassa 5v,ja sinne on aina kiva mennä. Minulla viikottain lääke jako,saa puhua tutulle hoitajalle. Labrat ja reseptien uusinnat toimii. Käyn ryhmissä, jossa on toimintaa meille kaikille jotain.Olen saanut paljon ystäviä, ja juttelu seuraa. Ja nämä kaikki viedään pois meiltä, herättää pelkoa ja ahdistusta minulle tulevaisuutta katsoen.Enkä ole ainut ihminen täällä, pienessä Joutsenon pitäjässä, joka on lopettamista vastaan. Kiitos teidän päättäjät.

  • 3.8.2019 at 12:36
    Permalink

    Hei! Olen myös samaa mieltä ettei Joutsenon Mielenterveysasiakkaita ei saa hylätä ja lopettaa toimipistettä. Eksoten työntekijäiden pitäisi esim. tulla Joutsenon keskustaan katselemaan keskiyön jälkeen ja toteamaan, että näitä asiakkaita on tulossa jatkuvasti lisää. Nuorten käyttäytymistä vapaa-ajalla, millaista se on etenkin viikonlopulla. Vanhemmilla on rankkaa, eikä aikaa ja voimia riitä valvomaan nuorten toimintaa yön aikana. Nyt, kun olemme saaneet hyvän toimipisteen heille, joille se on elämän kohokohta ja saavat apua päivittäisiin ongelmiin sekä toisten asiakkaiden kanssa vuorokeskusteluun. Pitääkö Joutsenosta kaikki lopettaa ja siirtää Lpr:n keskustaan. Nyt on jo niin paljon meiltä viety sinne ja ei taida loppua näkyä. Miksi näin Eksote ja Lpr:n kaupunki meitä joutsenolaisia rangaistaan. Ei kaikilla ole ajoneuvoa, joilla matkustetaan ja bussin aikataulu on sitä mitä se on. Monelle on iso kynnys mennä muualle, kuin tuttuun ympäristöön. Miettikää tätä puolta, kun meinaatte lopettaa hyvän toimipisteen, joka on Joutsenossa.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Kaipaatko apua digilaitteiden käyttöön?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä