0

Katokset roihusivat Kesolassa ja Lampikankaalla, missä liekit nielivät myös auton — poliisi tutkii Joutsenon ja Imatran tulipaloja tuhotöinä

Omakotitalon erillinen autokatos tuhoutui tulipalossa Kesolan Pasilantiellä varhain tänä aamuna.
Hätäkeskus sai ilmoituksen tulopalosta varttia vaille kello kuusi. Katos tuhoutui täysin. Palo ei levinnyt muihin rakennuksiin eikä aiheuttanut henkilövahinkoja.

Pelastuslaitos hälytettiin sammuttamaan tulipaloa Joutsenoon myös varhain lauantaiaamuna. Lampikankaan Aivinakujalla havaittiin kello 5.20, että roskakatos on tulessa. Liekit ehtivät levitä läheiseen henkilöautoon, ennen kuin palokunta ehti paikalle. Auto tuhoutui katoksen mukana.
Aivinakujan tulipaloa ennen pelastuslaitoksella piti kiirettä Imatralla. Vuoksenniskan Mäntyrinteellä paloi kello kahden aikaan lauantain vastaisena yönä roskakatos ja samaan aikaan Kelokujalla jäteastia. Tuntia myöhemmin Paajalassa paloi kolme roskakatosta Pilvikujalla, Myrskykujalla ja Ukkoskujalla. Paajalan tulipalot tuhosivat yhden henkilöauton ja vaurioittivat toista.
Poliisi epäilee tulipaloja tahallaan sytytetyiksi ja pyytää mahdollisia havaintoja sähköpostitse osoitteella vihjeet.kaakkois-suomi@poliisi.fi tai puhelimitse numeroon 0295 414 559. Poliisi tutkii tapahtunutta toistaiseksi rikosnimikkeellä tuhotyö.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Kotoiletko?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä