0

Joutsenon seurakunta ottaa vetovastuun suuresta joulujuhlasta — sitä ennen seurakuntakeskuksessa vietetään matalan kynnyksen joulujuhlaa, nautitaan adventtilounaasta ja järjestetään kahdet myyjäiset

Kimpisen suuren joulujuhlan järjestelyvastuu lankeaa ensi kertaa Joutsenon seurakunnan harteille.
Kimpisen koululla jouluaattona järjestettävään juhlaan odotetaan neljääsataa henkilöä: noin 350 vierasta ja yhteensä noin 50 työntekijän ja vapaaehtoisen joukkoa. Tämän runsaslukuisempaan joukkoon tilat eivät anna myöten.
Joutsenosta järjestetään juhlaan maksuton meno—paluu-bussikuljetus, jonka liikennöitsijä sponsoroi. Paikkoja on yhden bussilastillisen verran.
— Sekä juhlaan että kuljetukseen on ilmoittauduttava etukäteen 2.—13. joulukuuta, kertoo lähetyssihteeri Katriina Pyyhtiä.

Sekä juhlaan että kuljetukseen on ilmoittauduttava etukäteen.

Joutsenossa järjestetään myös oma joulujuhla. Diakonian järjestämää matalan kynnyksen joulujuhlaa vietetään seurakuntakeskuksessa parin viikon päästä torstaina 12. joulukuuta kello 11 alkaen.
— Viime vuonna juhlaan osallistui noin 70 henkilöä, ja samaa odotetaan nytkin, diakoni Ekke Rikka sanoo.

Myyjäiset tänään ja viikon päästä

Juhlaa ennen seurakuntakeskuksessa järjestetään kahdet myyjäiset.
Lähetyksen joulumyyjäiset ovat tänään sunnuntaina 1. joulukuuta kello 11.30—13.30. Näin ensimmäisenä adventtina seurakuntakeskuksessa nautitaan myös adventtilounas.
Lähetys pyörittää buffettia myös järjestöjen yhteisissä joulumyyjäisissä seurakuntakeskuksessa viikon päästä sunnuntaina 8. joulukuuta kello 12—14.

TIINA MANSIKKA

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Osallistutko Kauneimpiin joululauluihin?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä