0

Kolumni: Tolkun ihminen ei saa suunvuoroa

Vuodenvaihteen suuri keskustelunaihe on ollut silakkaliike. Olen seurannut ryhmän keskustelua noin kuukauden varovaisella uteliaisuudella. Ilokseni olen saanut huomata, että silakoilla on yleensä kärsivällisyyttä perustella kantaansa, mikä ei ole itsestään selvä asia sosiaalisessa mediassa. Myös pilkut ja isot alkukirjaimet on usein maltettu näppäillä kohdilleen.

Kuitenkin eräs kuuma kysymys silakoiden keskuudessa on suhtautumien ”tolkun ihmiseen”. Jotkut ovat sitä mieltä, että silakoiden pitäisi juurikin edustaa kadonnutta suurta enemmistöä ja palauttaa mahdollisuus asialliseen keskusteluun äärimmäisten mielipiteiden kerätessä tilaa otsikoissa. Toiset taas sanovat, että liikkeen päätehtävä on vastustaa rasismia ja sitä kautta yhtä tiettyä puoluetta. Heidän mukaansa tolkun ihmiset ovat pelkureita ja myötäilijöitä, joiden ansiosta vihapuhe saa leiskua valtoimenaan.

Tolkun ihmisistä on siis vallalla useampaa mielipidettä. Alkujaan heistä kirjoitti Jyri Paretskoi kolumnissaan 2016. En ole kaikista kohdista samaa mieltä, mutta tämä katkelma on mielestäni tärkeä: ”Tolkun ihminen ei tee johtopäätöksiä tai yleistyksiä tuntemattomista ihmisistä sen perusteella, mihin kansanryhmään nämä sattuvat kuulumaan. Tolkun ihminen ei pelkää kohdata ihmistä ihmisenä.

Hetkeä myöhemmin sanaparia käytti presidentti Sauli Niinistö, mikä teki ilmauksesta tunnetun, mutta myös kiistanalaisen. Vasemmalla sai valtaa käsitys, jonka mukaan tolkun ihminen on etuoikeutettu, valkoihoisia, keski-ikäisiä mies, jotka sulkee silmänsä vähemmistöjen ongelmilta, koska hänellä itsellään menee liian hyvin.

Positiivisemman tulkinnan mukaan poliittiset puoluekannat eivät liity asiaan. Tolkun ihminen ei tahallaan ymmärrä väärin jonkun puheita, ylireagoi kontekstistaan irroitettuun kommenttiin tai ylipäänsä räyhää tuntemattomille ihmisille netissä luettuaan heiltä yhden lauseen pituisen kommentin. Tämä on siis positiivinen tulkinta.

Itse liitän tolkullisuuden juuri niihin syihin, jotka tekevät Niinistöstä suositun. Mutta hän ei kenties olisi niin rakastettu, ellei meillä olisi Trumpia antamassa näyttöä siitä, miten huonosti asiat voisivat olla.

Kaksi vuotta sitten valmistui Aalto-yliopiston väitöstutkimus, jossa seurattiin sosiaalisen median äärimmäisiä mielipiteitä. Ylen haastattelussa tutkija Kiran Garimella kertoi: ”Yksi tutkimuksessa tekemämme uusi havainto on, että vain yhtä katsantokantaa edustava viesti saa paljon enemmän suosiota. Jos olet puolueellinen, ihmiset pitävät sinusta enemmän ja saat verkostossasi keskeisemmän aseman.” (YLE 3.2.2018 – Kyllä, algoritmit uhkaavat demokratiaa)

 

Mutta miksi ihmeessä tolkun ihmistä sitten niin vihataan?

 

Tutkimus vahvisti myös monen ihmisen jo aiemmin tekemän surullisen havainnon: “…sosiaalinen media jakaa kansan vastakkaisiin ryhmiin, jotka eivät keskustele keskenään.” Äärimmäisiä mielipiteitä ilmaisevat henkilöt ovat suosittuja omiensa joukoissa muun muassa siksi, että he vahvistavat ryhmän valtaväestöstä erottautuvaa identitteettiä. Mutta sosiaalisessa mediassa äärimmäiset tyypit saavat näkyvyyttä myös siitä syystä, että heidän poliittiset vastustajansa tarjoavat sitä auliisti.

Luulisi, että Trumpin kampanjasta olisi opittu jotakin, mutta vielä viime kevään EU-vaaleissa vihreät ja vasemmistolaiset ystäväni jaksoivat jakaa uutisia Laura Huhtasaaren gradusta ja Teuvo Hakkaraisen jännittävistä seikkailuista laillisuusasioiden tuolla puolen, mikä takasi molemmille valtavan äänisaaliin. Maltillisemmat hahmot eivät näkyneet otsikoissa, eikä useimmilla äänestäjillä ole aikaa perehtyä koko ehdokasjoukkioon.

Juuri tällaisissa asioissa täytyisi olla malttia, ettei heti reagoida ärsyttävään mielipiteeseen ja edistetä trollien somenäkyvyyttä. Algoritmit toimivat edelleen sillä tavoin, että negatiiviset reaktiot laajentavat viestin kuuluvuutta. Miinus-ääni on siis todellisuudessa plus-ääni.

Kun käynnissä on mehevä riita, saapuu paikalle myös perinteinen media, joka tekee jutun, missä jälleen äärimmäiset mielipiteet saavat eniten palstatilaa, koska ne myyvät lehtiä ja keräävät klikkauksia. Mutta vaikka kärjistykset ovat tapetilla, se ei tietenkään tarkoita, että rasismilla olisi jokin vastakkainen ideologinen ääripää. Riittää, kun yksi huutaa ja toinen huutaa takaisin, eikä sanoista saa enää selvää. Tämän jälkeen on helppo kuvitella, että siinä nyt ääripäät huutelevat.

Juuri tästä syystä tarvittaisiin tolkun ihmisiä viheltämään pilliin, jotta rasistit ja trollit eivät saisi paljon kaipaamaansa näkyvyyttä, kun heihin reagoidaan suurella tunteella.

Mutta miksi ihmeessä tolkun ihmistä sitten niin vihataan?

Syy on yksinkertainen: Mikä on raivostuttavinta mitä moraalisessa tunnekuohuissa olevalle henkilölle voi sanoa? Vastaus: ”Rauhoitu.”

Koska tolkun ihmisestä on ehtinyt tulla voimallisia tunteita herättävä sana, jota monet eivät voi sietää, voisi sen sijasta puhua esimerkiksi maltin ihmisestä. Maltin ihminen vetää syvää henkeä ja sitten hän kaikessa rauhassa sulkee laitteen ja lähtee kävelylle. Hän ennemmin juttelee lähimmäistensä kanssa kasvotusten kuin riitelee tuntemattomien kanssa netissä.

Jos maltin ihminen näkee jotain rikollista, hän yksinkertaisesti ilmoittaa siitä ylläpidolle, tai pahimmassa tapauksessa viranomaisille, eikä lähde mainostamaan kaikille kavereilleen, että ”kuulkaahan miten tyhmän mielipiteen tänään kohtasin netissä!” Maltin ihminen keskittää energiansa ennemmin hyvien uutisten ja hyödyllisen tiedon jakamiseen kuin tarjoaa lisänäkyvyyttä kaiken maailman Trumpeille.

Sosiaalisen median maailmassa tehokkain keino hiljentää huutelijat on se, että ei huuda takaisin. Luultavasti se on ollut tehokkain keino jo ennen sosiaalista mediaa.

JUHO NIEMINEN

Kirjoittaja on Joutsenossa varttunut ja Espoossa asuva runoilija.

 

 

 

2 kommenttia aiheesta “Kolumni: Tolkun ihminen ei saa suunvuoroa

  • 28.1.2020 at 19:04
    Permalink

    Vastaukseksi runoilen seuraavaa.

    Kirjoittaja unohtaa sen, että niin Huhtasaari kuin myös Hakkarainen saivat silakkaparvimaisen äänisaaliin teemoillaan, joihin kuuluivat Suomen etu, maahanmuuton ongelmat ja ilmastojärkevyys. Ne asiat eivät ole rasismia tai trollausta.

    Punavihreiden harrastamalla vastakkainasettelulla oli erittäin pieni vaikutus tulokseen.

  • 29.1.2020 at 19:18
    Permalink

    Hyvä kolumni. Luin äsken siitä käytyä keskustelua Silakkaliikkeen FB:ssä. Tuntuu siltä, että aktivistiset asianharrastajat ovat jollakin tavalla katkeria siitä, että heidän toimintatapansa ei houkuttele ”tolkun ihmisiä”. Tällä he paljastavat puutteellisen tietämyksensä ihmisistä ja ryhmäytymisestä. Missään ei enemmistö koskaan ole aktivistista joukkoa, vaan kaikissa laumoissa suurin osa pyrkii välttelemään voimakkaita otteita. Oli sitten kyse ihmisistä tai vaikkapa eläinlaumasta, jossa harmaana pysyttely on jopa paras selviämistapa. Suurin osa ihmisistäkin on harmaita sopeutujia, jotka vierastavat kulmikkuutta. Ongelma on siinä, että kiukuttelemalla ”tolkun ihmisille” Silakkaliikkeen hyvä asia ei kasvata suosiotaan, vaan saa harmaan massan kavahtamaan sitä. Tätä eivät paatuneet aktivistit käsitä, mikä on harmillista. Taviksia mollaamalla he tekevät ison vahingon liikkeelle.

Comments are closed.

Viikon kysymys

Oletko multasormi?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä