0

Lassi Valtonen perjantaina soolokeikalla Imatralla

Lassi Valtonen rantautuu Etelä-Karjalaan keikalle. Mies soittaa soolokeikan huomenna perjantaina 7. helmikuuta Imatran Street Cafessa.
Luvassa on uusia kappaleita teossa olevalta kolmannelta albumilta, materiaalia vuoden 2016 kehutulta Kasvottomat päivät -levyltä sekä valittuja cover-biisejä.
– Mies ja kitara -osastoa, Valtonen luonnehtii.
Streetin lavalle kipuaa myös samaten joutsenolainen Otto Venäläinen. Otto V -nimellä keikkaileva Venäläinen soittaa Palaako Metsä -levynsä kappaleita, ja tekeillä olevan toisen levynsä biisejä.

Miehet tekevät myös yhdessä Valtosen kolmatta levyä.
– Sitä voisi luonnehtia köyhän miehen folkiksi. On hienoa, että saan tehdä kolmannen levyn omilla ehdoilla. Voin soittaa ja tehdä mitä huvittaa.
Tampereella asuva Valtonen on keskittynyt musiikkiin.
– Teen pubikeikkoja. Lähikuukausina julkaisemme ensimmäisen singlen levyltä, saan siinä potkittua itseäni perseelle levynteossa. Ohjelmatoimiston kanssa tein sopimuksen, joten keikkamyynti on nyt ammattilaisten hallussa, mies nauraa.
Julkaisuaan odottaa myös Tentacle Pillow -yhtyeen levy, jossa Valtonen soittaa rumpuja. Muita jäseniä ovat joutsenolainen Onni Hamard ja Ville Salonen.
– Levy äänitettiin vuosi sitten Imatralla, ja olemme koittaneet etsiä sille julkaisijaa, aika nihkein tuloksin.
Käytkö muuten kuinka usein Joutsenossa?
– Turhan harvoin tulee käytyä. Sanotaankin tähän kohtaan iskälle ja äiskälle terveisiä!

 

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Voiko kaupunki vaikuttaa syntyvyyteen?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä