0

Riikka Mattisen taiteilijanura selkeni Joutsenon opiston kuvataidelinjalla parikymmentä vuotta sitten

Riikka Mattinen sai vahvistuksen ammatinvalinnalleen opiskellessaan Joutsenon opiston kuvataidelinjalla. Siitä on vierähtänyt lähes kaksikymmentä vuotta, ja nyt hän osallistuu kulttuurikeskus Virrassa Imatralla avautuneeseen kuvataidelinjalaisten näyttelyyn yhtenä mukaan kutsutuista ammattitaiteilijoista.

Mattisen töistä näyttelyssä nähdään serigrafiat Mummon akkunalla I–III. 

– Opistovuosi oli upea! Ensi kertaa tuntui siltä, että on juuri oikeassa paikassa, hienojen ja itseni kaltaisten tyyppien seurassa, 15 vuotta Joensuussa asunut kuvataiteilija Mattinen, 37, muistelee.
– Se oli silmiä avaavaa: tätä haluan tehdä. Taidetta.

 

Tilaustyö Pohjois-Karjalan keskussairaalaan alkaa olla valmis. Kuva Tuula Mattinen

 

Kesti vielä kaksi vuotta ennen kuin hän pääsi Pohjois-Karjalan ammattikorkeakouluun. Siellä valikoitui pääaineeksi taidegrafiikka. Mattinen valmistui kuvataiteilijaksi 2009.
– Serigrafia eli silkkipainotekniikka on itselleni mieluisin. Siinä voi yhdistää valokuvan, piirroksen ja tietokoneella tehtävän kuvankäsittelyn. Teen muutakin: piirrän, maalaan ja teen tilallisia teoksia, Mattinen kertoo.

Jo lähtiessään taidealalle Mattinen tiesi valmistuvansa taloudellisesti epävakaaseen ammattiin.
– En haaveillutkaan tulevani toimeen pelkällä taiteella. Opettaminen on ollut toinen kutsumukseni. Olen yhdeksän vuotta toiminut lasten kuvataideopettajana Joensuun seudun kansalaisopistolla.

Mattinen on myös valmistunut Jaakkiman opistolta koulunkäyntiavustajaksi. Pitkillä kesätauoilla hänellä on nykyisin aikaa omalle taiteelle, ja muutaman kerran hän on ollut työskentelyapurahalla. Näyttelyitä hän on pitänyt vuosien mittaan useita, niin yksityisesti kuin osana yhteisnäyttelyitäkin.

 

Jos tuntee vahvaa kutsumusta kuvataideopintoihin, kannustan hakemaan koulutukseen.

 

Hän on myös valmistanut useita tilaustöitä: 30 metriä pitkän maalauksen Joensuun kauppahallin näyteikkunoihin, teosksen Joensuun evankelis-luterilaiseen seurakuntakeskukseen ja toiminnallisen seinämaalauksen Pohjois-Karjalan museolle.

Mattinen viimeistelee parhaillaan isoa tilaustyötä Pohjois-Karjalan keskussairaalan juuri valmistuvaan rakennukseen lasten polille ja lastenkeskukseeen.
– Teoksissani on väriä, leikkiä ja juju. Vanhoista 1970-luvun leluista kumpuavat hahmot ovat keksineet sairaalan välineistölle uusia käyttötarkoituksia.

Hahmot on toteutettu muotoon sahatulle koivuvanerille ja maalattu akryylimaaleilla.
– Tuntuu upealta, että saa jättää pysyvän jäljen paikkaan, jossa taiteen tehtävä on tuoda iloa ja tehdä sairaalakäynnistä lapsille ja heidän vanhemmilleen edes aavistuksen helpompi.

Tilaustyöt ovat hänelle mieleen, sillä ne pakottavat etsimään uusia ratkaisuja ja ruokkivat mielikuvitusta eri tavalla kuin omat projektit.

 

Näyttelyssä Imatralla nähdään Mattisen serigrafia Mummon akkunalla III.

Kuvataiteilijaksi haaveileville Mattisella on terveisiä.
– Jos tuntee vahvaa kutsumusta kuvataideopintoihin, kannustan hakemaan koulutukseen. Opintojen tuoma osaaminen ja taito eivät mene hukkaan, vaikkei kuvataiteilijaksi jäisikään. Visuaalista ammattitaitoa voi hyödyntää monilla aloilla, Mattinen kannustaa.

Mattisella ja hänen miehellään on kaksi poikaa, joista toinen on 3-vuotias ja toinen nelikuinen.
– Juureni ovat vahvasti Joutsenossa, ja koen olevani edelleen eteläkarjalainen, Mattinen sanoo.

Saman katon alla -näyttely Kulttuuritalo Virrassa 28.2. saakka (Virastokatu 1, Imatra).

SARI PULLINEN

Viikon kysymys

Arvostatko kotimaista ruoantuotantoa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä