0

Järki päässä ja sydän paikallaan

Huomenna sunnuntaina on äitienpäivä. Poikkeaako sen vietto koronakeväänä normaalista, Katri Hakoma?
– Kyllä se poikkeaa. Tänä vuonna vietämme äitienpäivää ihan vain oman ydinperheen kanssa. Yleensä vietämme äitienpäivääkin isommalla porukalla omien vanhempieni, puolisoni vanhempien ja hänen isovanhempiensa kanssa.

Sinulla on neljävuotias lapsi. Miten arki on pikkulapsiperheessä poikkeusoloissa sujunut?
– Arki on arkea poikkeusoloissakin. Iina on suhtautunut tilanteeseen yllättävän hyvin, vaikka tälle ajanjaksolle on osunut monia kovasti odotettuja ja sittemmin peruuntuneita juttuja. Toki niin hän kuin me vanhemmatkin kaipaamme jo kovasti leikkitreffejä, isovanhempien tapaamista ja ihan vaikka tavallisia kauppareissuja. Onneksi on kevät ja ulkoilla on saanut oman perheen kanssa koko ajan. Polkupyöräily on ollut todella kovassa huudossa.

Oletko rajoitusten tiukentamisen, jatkamisen vai purkamisen kannalla?
– Luotan tässä asiassa täysin maamme hallituksen linjauksiin ja asiantuntijaohjeistuksiin. Varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen rajoitteet puretaan ja lähiopetukseen siirrytään hallitusti ja turvallisuudesta huolehtien. Tämä on mielestäni hyvä asia monestakin eri näkökulmasta katsottuna, mutta erityisesti lasten ja nuorten kannalta. Totta kai toivon, että rajoituksia päästäisiin purkamaan osittain muutenkin ja voisimme alkaa totuttelemaan jälleen uuteen, mutta kuitenkin vähän tutumpaan arkeen.

Olet MLL:n Joutsenon paikallisyhdistyksen puheenjohtaja. Onko sen toiminta koronavirustilanteen takia nyt aivan jäissä?
– Toiminta on aika radikaalisti muuttanut muotoaan. Jouduimme perumaan perinteisen kevätkirppiksen sekä matkan Lapsimessuille. Niin ikään yhdistyksen kevätkokous siirtyy myöhempään ajankohtaan. Sosiaalisessa mediassa, Facebookissa ja Instagramissa (@mll_joutseno), olemme kuitenkin tavoitettavissa. Netissä on käynnissä myös Lapset Ensin -keräys. Keräysvarat ohjataan tänä vuonna joutsenolaisten vähävaraisten lapsiperheiden ruoka-apuun. Syksyllä toivottavasti päästään jatkamaan tuttujen tapahtumien parissa, ja luvassa olisi myös valtakunnalliset MLL 100 -juhlat.

Yhdistys perustettiin 1926 Erik Mendelin saatesanoin: ”Valittakoon johtokuntaan pitäjän arvovaltaisimmat henkilöt, sellaiset, joilla on järki päässä ja sydän paikallaan”. Täytätkö sinä ehdot?
– Tämä kysymyshän pitäisi esittää jollekin ihan muulle, vaikkapa yhdistyksemme jäsenille!

Valtakunnallista Leikkipäivää vietetään tänään lauantaina 9.5. Minkä omasta lapsuudestasi rakkaan leikin olet opettanut omalle lapsellesi?
– Kuurupiilon.

Lauantaina vietetään myös Eurooppa-päivää. Missä Euroopan maissa olet käynyt?
– No, onhan niitä jo jonkun verran kertynyt: Ruotsi, Norja, Viro, Latvia, Saksa, Tanska, Tshekki, Iso-Britannia, Irlanti, Islanti, Espanja, Italia, Unkari ja Bulgaria.

Eurooppa-päivä on Euroopan rauhan ja yhtenäisyyden päivä, jota vietetään aina 9.5. Schumanin julistuksen vuosipäivänä. Ranskan ulkoministerin Robert Schumanin ehdotus vuonna 1950 oli alkusysäys Euroopan Unionille. Onko EU:sta ollut Suomelle mielestäsi enemmän hyötyä vai haittaa?
– Ehdottomasti hyötyä.

Ensi viikon tiistaina on J.V. Snellmanin päivä, suomalaisuuden päivä. Mainitse kolme asiaa, jotka kuvastavat sinusta suomalaisuutta.
– Suoraselkäisyys, arvostus puhdasta luontoa kohtaan ja konstailemattomuus.

Snellman oli filosofi, kirjailija, sanomalehtimies ja valtiomies sekä fennomaani, joka vaikutti suomen kielen asemaan ja Suomen markan käyttöönottoon. Hänen kuvansa koristi myös 1980-luvulle asti käytössä ollutta sadan markan seteliä. Millainen rahankäyttäjä sinä olet?
– Pääsääntöisesti olen melko suunnitelmallinen muovirahan käyttäjä.

Keskiviikkona on Kukan ja Flooran nimipäivä. Mikä kukkiva kasvi on suosikkisi?
– Valkovuokko.

TIINA MANSIKKA

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Kannatatko uuden lukion perustamista Joutsenoon?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä