0

Kaivoon tahallaan kaadettu öljy saastutti Ravattilassa sijaitsevan kiinteistön talousveden – poliisi tutkii tapausta törkeänä vahingontekona

Yksityishenkilö joutui Ravattilassa juhannusaaton vastaisena yönä erikoisen ilkivallan kohteeksi: hänen talousvesikaivoonsa kaadettiin öljyä. Hän teki asiasta rikosilmoituksen.

Pelastuslaitos tyhjensi kaivon, ja asia siirtyi poliisin tutkittavaksi. Öljy oli ilmeisesti dieselöljyä, ja se pilasi juomaveden.

– Vielä tästä ei ole tarkempia tietoja, sillä esitutkinta on aika alussa, mutta poliisi on käynyt paikan päällä ottamassa näytteitä. Aikanaan saadaan tuloksia siitä, missä määrin vesi sisältää siihen kuulumattomia aineita, sanoi maanantaina tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Saku Tielinen Kaakkois-Suomen poliisista.

Poliisi tutkii tapausta toistaiseksi törkeänä vahingontekona. Myöhemmin selvinnee, missä määrin vesi tai maaperä pilaantuivat, eli onko kyseessä myös ympäristörikos.

Tielinen ei muista vastaavaa viime aikoina tapahtuneen.

– Tämä vaikuttaa tahalliselta rikokselta. Joku on tietoisesti käynyt kaatamassa öljyn kaivoon, hän sanoo.

SARI PULLINEN

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Oletko nähnyt Saimaalla norppaa?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä