Kaupunki ja Kaakon taide kyselevät taidetta kaipaavien paikkojen perään

Lappeenrannan kaupunki ja Kaakon taide etsivät kaikille avoimen verkkokyselyn avulla taidetta – kuten pikselimuraaleja, betonitaidetta tai seinämaalauksia – kaipaavia julkisia tai puolijulkisia paikkoja.

Kyselyssä voi vinkata myös jakokaappeja ja muita pieniä kohteita, jotka kaipaisivat taidetta. Kuva Tiina Mansikka

Tiina Mansikka

Lappeenrannan kaupunki ja Kaakon taide etsivät kaikille avoimen verkkokyselyn avulla taidetta – kuten pikselimuraaleja, betonitaidetta tai seinämaalauksia – kaipaavia julkisia tai puolijulkisia paikkoja. Teokset voivat olla pieniäkin, joten kyselyssä voi vinkata esimerkiksi sähkönjakokaapin, joka kaipaa piristystä.

Karttapohjainen kysely on avoinna kesäkuun loppuun.

Kysely on osa Kaakon taiteen Taiteesta kaupunkikuvaa -hanketta, jonka tarkoituksena on lisätä erilaista taidetta osaksi kaupunkikuvaa.

Kaupungin lisäksi hankkeessa ovat yhteistyökumppaneina mukana Lappeenrannan Asuntopalvelu Oy, LATO Lappeenrannan Toimitilat Oy, Williparkki Oy ja Tilakeskus, Lappeenrannan Energia Oy ja LOAS sekä LAB-ammattikorkeakoulu.

Aiheesta aiemmin:

Lukijan pyynnöstä: Taidetta sähkökaappeihin, kiitos

Kommentoi