0

Malminetsintäyhtiön kiinnostus Joutsenoon lopahti

FinnAust Mining Finland Oy:n kaivoslain mukainen varaus ei ulotu Joutsenoon.
Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) syyskuun alussa hyväksymän varausilmoituksen mukainen varausalue sijaitsee Savitaipaleella, Taipalsaarella ja Lappeenrannassa. Eteläisimmillään varausalue ulottuu Lappeenrannan Tuosaan, itäisimmillään Taipalsaaren Kattelussaareen.
Malminetsintäyhtiö otaksui aiemmin tehtyjen tutkimusten perusteella, että alueella olisi useita eri kaivosmineraaleja. Varausilmoituksen mukaan yhtiön suunnitelmissa on hakea malminetsintälupaa noin puolentoista vuoden kuluttua.
Etelä-Saimaa uutisoi viime viikolla (ES 10.9.2020), että vielä keväällä FinnAust Mining piti mahdollisena tutkimuskohteena Joutsenoa. Joutsenoon liittyvistä tutkimuksista kuitenkin luovuttiin, kun Taipalsaaren Telkkälän ympäristö nousi esiin kiinnostavimpana alueena.
FinnAust Mining on Etelä-Saimaan mukaan (ES 12.9.2020) myös pienentänyt varausaluettaan jättämällä Tukesille varausilmoituksen osittaisen raukeamisilmoituksen viime perjantaina.

3 kommenttia aiheesta “Malminetsintäyhtiön kiinnostus Joutsenoon lopahti

  • 17.9.2020 at 14:25
    Permalink

    Tämä on loistava uutinen Joutsenolle! Järvi-Suomeen eivät kaivokset oikein sovi: riskit liian suuria.

    • 21.9.2020 at 21:45
      Permalink

      Tämä oli huono uutinen Joutsenolle. Ensinnäkin, tutkimusvaraus sallii luvan geofysikaalisiin mittauksiin ja näytteiden käsin keräykseen vasaraa apuna käyttäen. Malminetsintälupa olisi seuraava vaihe, jos lupaavia näyteitä löytyy. Lottovoitto olisi uuden kaivoksen ja teollisuuslaitoksen saaminen seudulle. Mitenköhän tällainen olisi suuri riski Saimaalle, kun ei vielä tiedetä tämän enempää?
      Lappeenrannassa toimii useita merkittäviä kaivoksia: Ihalainen 3 km keskustasta, nostettu hyötykiveä 1,2 mlj. tonnia v. 2019, ja joukko spektroliittikaivoksia Nuijamaalla. Mikä on ongelma?
      Kemissä on Euroopan ainoa kromimalmikaivos, johon perustuu Outokummun terästeollisuus ja paljolti asema maailman suurimpana ruostumattoman teräksen tuottajana. Mitkä ovat ongelmat siellä suunnaalla?
      Talvivaaran nikkelikaivoksen vesiongelmat on ratkaistu. Nyt siellä aloittaa kemikaalitehdas, joka jatkojalostaa tuotteita akkuteollisuuden tarpeisiin. Ei olisi syytä kadehtia. Muutoin tämä ala on erittäin lupaava. Mikä on ongelma, jos Joutsenoon jotain tällaista syntyisi?

  • 18.9.2020 at 14:27
    Permalink

    Siellä on kaivoksia ollut jo vuosisadan, eipä ole riskit vielä realisoituneet ainakaan siinä mittakaavassa mitä kaivosvastainen hype antaisi olettaa. Turha nimbyily pois ihmiset! Jos metalleja kulutetaan, on niitten tuotannosta kannettava oma vastuunsakin!

Comments are closed.

Viikon kysymys

Kumpi voittaa USA:n presidentinvaalin?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä