0

Etelä-Karjalassa neljä uutta koronavirustartuntaa – Eksote vetoaa huolellisuuteen ja suositusten noudattamiseen

Maskisuositus palaa tartuntojen myötä Etelä-Karjalaan. Eksote muistuttaa, että nyt on syytä huolellisuuteen.
 
– Etelä-Karjalassa on syytä varautua suuriin tartuntaryppäisiin, joita on ilmennyt myös lähimaakunnissa. Jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa koronaviruksen leviämiseen. Hyvä käsihygienia, turvavälit ja kasvomaskien käyttö silloin, kun turvavälejä ei ole mahdollista pitää, on ensiarvoisen tärkeää, muistuttaa terveys- ja vanhustenpalvelujen johtaja Tuula Karhula.
 
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tänään torstaina julkaissut uudet kasvomaskisuositukset. Ne perustuvat epidemian alueelliseen leviämiseen.
 
Etelä-Karjalassa noudatetaan toistaiseksi perusvaiheen maskisuosituksia, jolloin suositus koskee ensisijaisesti joukkoliikennettä, koronavirustesteihin hakeutumistilanteita sekä riskialueelta Suomeen saapuvia.
 
Jos epidemian katsotaan olevan kiihdytysvaiheessa, koskee maskisuositus lisäksi muun muassa toisen asteen opetusta sekä kauppoja.
 
THL:n uudessa suosituksessa on ohje myös leviämisvaihetta varten.

Viikon kysymys

Millainen luonnonjäillä liikkuja olet?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä