0

Konnunsuon metsästysrikkomussyyte hylättiin oikeudessa, näyttö ei riittänyt

Etelä-Karjalan käräjäoikeus hylkäsi eteläkarjalaismiehen syytteen kaksi vuotta sitten Konnunsuolla tapahtuneesta metsästysrikkomuksesta. Miestä syytettiin tapauksesta, jossa metsästyksessä ammuttu luoti lävisti asuintalon makuuhuoneen ikkunan ja pysähtyi tuolin istuinosaan. Asukkaat olivat sisällä, mutta toisessa huoneessa.
 
Syytteen mukaan metsästäjä oli huolimattomuuttaan ampunut suuntaan, jossa sijaitsee asutusta. Mikäli kyseisessä huoneessa olisi tuolloin ollut ihminen, olisi hän syytteen mukaan ollut vakavassa vaarassa.
 
Käräjäoikeuden mukaan näyttö metsästäjää vastaan ei riittänyt, vaan syyllisyydestä jäi varteenotettava epäilys.
 
Tapaus sattui lokakuussa 2018. Turvetuotantoalueella oli illalla metsästäjiä jahtaamassa teeriä, hanhia ja supikoiria, ja laukauksia oli ammuttu paljon, lähinnä haulikolla. Kello 19.35 vajaan parin kilometrin päässä metsästäjistä kiväärin luoti oli lävistänyt makuuhuoneen ikkunan.
Syytteessä ollut metsästäjä kertoi ampuneensa turvemättään päällä maassa ollutta metsähanhea kivääri-haulikkoyhdistelmänsä kiväärillä noin sadan metrin päästä. Hän ajoitti laukauksensa aikaisemmaksi kuin ikkunan rikkoutumisen. Ampuja kertoi kuulleensa luodin osumaäänen turpeeseen, muttei sen kimmokeääntä. Hän kiisti olleensa huolimaton saati aiheuttaneensa vaaraa.
 
Ampumapaikka oli 1,7 kilometrin päässä ikkunaosumasta. Lasiin tullut pyöreä reikä viittasi suoraan laukaukseen. Syytteessä ollut kertoi ampuneensa vain alaviistoon, joten ikkunaosuman olisi pitänyt olla kimmoke.
 
Keskusrikospoliisin rikostekninen laboratorio ei pystynyt vahvistamaan kimmoketta eikä sitä, että taloon osunut luoti olisi ollut lähtöisin syytetyn aseesta. Kumpaakin laboratorio piti mahdollisena. Käräjäoikeus katsoi, että ei voida riittävällä varmuudella pois sulkea sitä, että joku on kauempana ampunut puussa olevaa lintua luodikolla.
 
Alueella oli useita metsästäjiä. Syytetty oli ainoa poliisille ilmoittautunut luodikolla ampunut, mutta se ei sulje pois mahdollisuutta, että joku muu olisi ampunut kyseisen luodin.
 
ILKKA POHJALAINEN

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Kumpi voittaa USA:n presidentinvaalin?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä