0

Joutsenon uuden koulun julkisivutaiteilijaksi 18 hakijaa: suurin osa karsitaan taidekilpailusta jo loppiaisen jälkeen, voittaja julkistetaan huhtikuussa

Joutsenon uuden koulun julkisivuun toteutettavan taideteoksen suunnittelijaksi mielii yhteensä 18 taiteilijaa ja työryhmää.
Taidekilpailun ensi vaihe eli portfoliohaku päättyi joulun alla. Portfolionsa määräaikaan mennessä jättäneiden 18 hakijan joukosta valitaan loppiaisen jälkeen kahdesta kolmeen taiteilijaa tai työryhmää.
Näiltä pyydettävistä luonnoksista valitaan toteutettava teos. Taiteilijoilla on aikaa luonnosten tekoon maaliskuulle. Kilpailun voittaja julkistetaan huhtikuussa.
Kullekin kilpailun toiseen vaiheeseen valitulle maksetaan palautetusta teosehdotuksesta luonnospalkkiona 2 500 euroa.
Lopullisen teoksen toteutukseen on varattu enintään 38 000 euroa. Summa sisältää taiteilijapalkkion lisäksi myös toteutuksen mukaan lukien teosmateriaalit, kuljetuksen, kiinnityksen, asennuksen ja mahdollisen valaistuksen.
Luonnosvaiheeseen jatkavat taiteilijat ja työryhmät valitsee jury, johon kuuluvat Joutsenon koulun apulaisrehtori Anu Urpalainen, kaupunginarkkitehti Maarit Pimiä, LATOn toimitusjohtaja Mikko Hietamies, Lappeenrannan taidemuseon intendentti Leena Räty, koulun arkkitehtisuunnittelusta vastaavan Arkkitehtuuritoimisto Riitta ja Kari Ojala Oy:n toimitusjohtaja Juho Ojala, kuvanveistäjä Tiiu Anttinen sekä juryn sihteerinä toimiva taidejohtaja Anna Vilkuna Kaakon taiteesta.
Juryä täydennetään kilpailun toisessa vaiheessa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Millainen luonnonjäillä liikkuja olet?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä