0

Koulun julkisivutaidekilpailun kolmen kärki valittiin – myös ruokasaliin etsitään toteutettavaa taideteosta

Joutsenon koulun julkisivuun liittyvä taidekilpailu on edennyt toiseen vaiheeseen. Palkintolautakunta valitsi jatkoon joutsenolaislähtöisen Henrik Härkösen, William Dennisukin ja Hanna Ryynäsen, jotka pääsevät työstämään omia ehdotuksiaan toteutettavaksi teokseksi. Voittaja julkistetaan huhtikuussa.
Kaupungin ja Kaakon taiteen järjestämään taidekilpailuun ensimmäiseen vaiheeseen osallistui 18 taiteilijaa ja työryhmää. Tehtävänä oli ideoida teoksia Joutsenon koulun Penttiläntien puoleiseen julkisivuun. Lopullisen teoksen toteutukseen on varattu enintään 38 000 euroa.
Myös koulun ruokasaliin etsitään parhaillaan toteutettavaa taideteosta. Taiteilijoiden tehtävänä on suunnitella teos puuarkkitehtuuria edustavan uuden koulun ruokasaliin. Teos toteutetaan koulun keskustilan akustiikkalevyihin.
Oppilailla on iso rooli teosten valinnassa, ja he pääsevät kertomaan oman mielipiteensä saapuneista teoksista.
Ideakilpailuun voivat osallistua kaikki Kaakkois-Suomessa toimivat ammattitaiteilijat ja LAB-ammattikorkeakoulun opiskelijat.Haku päättyy 14. helmikuuta.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Millainen luonnonjäillä liikkuja olet?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä