0

Eksote julkisti koronarokotteiden antojärjestyksen – ensimmäiset vanhukset rokotetaan tällä viikolla

Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri (Eksote) on julkistanut koronavirusrokotteiden antojärjestyksen. Ajanvarauksella annettavat rokotteet pistetään valtioneuvoston asetuksen mukaisesti.
Ensimmäiset koronarokotteet annettiin Etelä-Karjalassa viime vuoden lopulla teho-osaston työntekijöille. Ensi viikosta alkaen pistetään sekä ensimmäisiä tehosterokotteita että ensi annoksia uusille rokotettaville.

Nyt rokotusvuorossa ovat koronapotilaita hoitavat, tutkivat tai muutoin heidän huolenpitoonsa liittyvät työntekijät, ensihoidon, päivystyksen, infektiovastaanottojen ja koronanäytteenottojen henkilökunta sekä koronavirusdiagnostiikkaa tekevä laboratoriohenkilökunta.
Eksote arvioi pääsevänsä rokottamaan ympärivuorokautisen hoivan iäkkäitä asukkaita ja henkilökuntaa tällä viikolla. Sen jälkeen vuorossa on muu kriittinen sosiaali- ja terveydenhuollon henkilöstö.

Väestötasolla rokotteet saavat ensimmäisenä yli 80-vuotiaat ja heidän omaishoitajansa sekä kotihoidon asukkaat ja työntekijät.
Tavoite on, että esimerkiksi kotihoidon piirissä olevat asiakkaat pystytään rokottamaan näiden kotona.
Tavoitteen toteutuminen on kiinni rokotteesta. Tällä hetkellä käytössä on Pfizer-BioNtechin koronavirusrokote, joka vaatii säilyäkseen -70 asteen lämpötilaa, joka estää sen liikuttelua.
– Toivottavasti saamme pian Modernan rokotetta, jota voi liikuttaa, sanoo Eksoten terveys- ja vanhustenpalvelujen johtaja Tuula Karhula.

Kärjessä ovat ainakin keuhko- ja munuaissairaudet.
Tuula Karhula

Tämän jälkeen rokotusvuorossa ovat 75–79-vuotiaat, sitten 70–74-vuotiaat sekä heidän jälkeensä alle 70-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistava sairaus.
Viimeksi mainittu ryhmä on jaettu kahtia sen mukaan, kuinka voimakkaasti altistava henkilön sairaus on.
– Listaus altistavista sairauksista ei ole vielä valmis, mutta se on tulossa. Kärjessä ovat ainakin keuhko- ja munuaissairaudet, Karhula sanoo.

Riskiryhmien jälkeen rokotuksiin pääsevät yli 50-vuotiaat ja viimeisimpinä kaikki yli 16-vuotiaat kansalaiset.
Koronarokote on vapaaehtoinen. Kuitenkin mitä useampi ottaa rokotuksen, sitä tehokkaampaa rokottaminen on.
Toistaiseksi rokotuksia on annettu vain Lappeenrannassa, mutta jatkossa niitä pistetään myös Imatralla ja pienemmissä kunnissa, joissa rokottaminen pyritään keskittämään hyvinvointiasemille.

 

OLLI-PEKKA HÄRMÄ

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Millainen luonnonjäillä liikkuja olet?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä