0

Pieniäkin kokoontumisia on syytä nyt välttää, hiihtoloma tulisi viettää pienellä joukolla

Koronavirusepidemia on Etelä-Karjalan alueella edelleen kiihtymisvaiheessa. Toisen asteen etäopetusta koskevaa suositusta jatketaan maaliskuulle. Hiihtolomia toivotaan vietettävän pienellä joukolla ja ohjeita noudattaen.

Voimassa on helmikuun loppuun saakka Aluehallintoviraston asettama 20 hengen kokoontumisrajoitus, joka koskee kaikkia sisä- ja ulkotapahtumia. Voimassa on myös 10 hengen yksityishenkilöitä koskeva kokoontumisrajoitus. Pieniäkin kokoontumisia on syytä välttää aina, kun mahdollista.

Ohjeita, suosituksia ja rajoituksia tulee noudattaa huolellisesti. Heikentynyt tilanne voi ryöpsähtää leviämisvaiheeseen äkkiä virusvariantin leviämisen, jos tulee joukkoaltistumisia tai suosituksista luistetaan.

Myös Eksoten alueella on havaittu enenevästi virusvariantteja.

– Sairaalakuormitus ei ole kasvussa, mutta ilmaantuvuus on lisääntynyt nuorten aikuisten kohdalla, ja kokonaistilanne on aiempaa huolestuttavampi. Käymme viruksen kanssa viivytystaistelua, kertoo Eksoten avoterveydenhuollon ylilääkäri Sami Raasakka.

Tartuntoja on tullut muista sairaanhoitopiireistä sekä ulkomailta. Noin puolet viime aikojen havaituista positiivisista näytteistä on löytynyt jo karanteenissa olevilta henkilöiltä ja jo todettuihin tartuntaketjuihin liittyviltä. Näistä suuri osa on saatu pysäytettyä.

– On tärkeää, että karanteenissa olevat henkilöt noudattavat ohjeita niin saamme ketjut katkaistua tehokkaasti, kehottaa tilannekuvaryhmän puheenjohtaja Tuula Karhula.

Yli 20-vuotiaiden ryhmäharrastustoiminta sisätiloissa suositellaan keskeytettäväksi joukkue- ja kontaktilajeissa.

Lasten ja nuorten ryhmäharrastustoimintaa voi jatkaa erityistä harkintaa käyttäen, kunhan huomioidaan 20 hengen rajaus sekä sisä- että ulkoharrastuksissa.

Epidemian kolme vaihetta ovat perustaso, kiihtymisvaihe ja leviämisvaihe.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

Viikon kysymys

Pidätkö ravintoloiden sulkemista tarpeellisena?

Näytä tulokset

Loading ... Loading ...
Kommentoi kyselyä