Lukijan kynä: Osteoporoosin hoito kannattaa

Osteoporoosi on yleinen luuston sairaus, joka ilmenee arjessa tulevina murtumina, pituuden lyhenemisenä sekä ryhdin kumartumisena. Osteoporoosia sairastaa 400 000 suomalaista, ja

Aihekuva

Tiina Huusko, Ansa Holm

Osteoporoosi on yleinen luuston sairaus, joka ilmenee arjessa tulevina murtumina, pituuden lyhenemisenä sekä ryhdin kumartumisena. Osteoporoosia sairastaa 400 000 suomalaista, ja se voi olla taustalla jopa 40 000 murtumassa vuosittain.

Käytännössä tämä tarkoittaa murtumia saaville ihmisille kipua, kärsimystä ja heikentynyttä toimintakykyä. Murtumat myös lisäävät hoivan tarvetta, ja erityisesti lonkka- ja vaikeat nikamamurtumat lyhentävät elinikää. Yhteiskunnalle tämä tietää monenlaisia hoito- ja hoivapalveluita sekä muita kustannuksia.

Osteoporoosi on etenevä sairaus. Jos sitä ei diagnosoida ja hoideta eikä sairastavalle tarjota tietoa ja tukea itsensä hoitamiseen, osteoporoosi etenee aiheuttaen uusia, tavallisesti entistä vakavampia ja vaikeammin hoidettavia murtumia.

Koska kyseessä on pitkäaikaissairaus, myös hoito on pitkäkestoinen – loppuelämän mittainen. Lääkehoito yleensä kestää vuosia. Osteoporoosia sairastavan täytyisi jaksaa hoitaa itseään senkin jälkeen: huolehtia terveellisestä ravitsemuksesta, joka sisältää riittävästi kalsiumia ja proteiinia, turvata riittävä D-vitamiinin saanti, liikkua monipuolisesti ja yrittää estää kaatumistapaturmat.

Hoitoketju oli vielä tämän vuosikymmenen alussa lähdössä toimimaan.

Osteoporoosin ja lonkkamurtuman hyvästä hoidosta on laadittu asiantuntijavoimin tutkimustietoon pohjautuvat suositukset, joissa ohjeistetaan lonkkamurtuman hoito ja kuntoutus sekä osteoporoosin hoidon ketju riskitekijöiden tunnistamisesta aina hoitoon, sen tehon seurantaan ja alueellisten hoitopolkujen rakentamiseen asti.

Osteoporoosin hoitosuosituksen tavoitteena on estää murtumat. Lonkkamurtuman hoitosuosituksen tavoitteena on ylläpitää potilaan toimintakykyä sekä estää murtuman uusiutuminen ja ennenaikainen kuolema.

Myös Etelä-Karjalassa laadittiin osteoporoosin hoitoketju, joka oli vielä tämän vuosikymmenen alussa alueen luustoyhdistyksen kokemusten mukaan lähdössä toimimaan. Osteoporoosiohjaaja teki ennaltaehkäisevää työtä sekä etsi murtumapotilaiden joukosta jatkotutkimuksiin mahdollisia osteoporoosia sairastavia. Hoitoketju oli osaavan ortopedian ylilääkärin ja kuntoutusjohtajan ohjauksessa.

Nyttemmin tilanne on muuttunut radikaalisti.

Nyttemmin tilanne on muuttunut radikaalisti.

Eksotessa on tiukennettu taloutta, ja osteoporoosiohjaajan työaika minimoitiin. Kutsua luuntiheysmittaukseen ja hoidon aloittamista joutuu odottamaan kuukausia. Luuntiheysmittauslaitteen onkin todettu olevan liian vähäisellä käytöllä – huhutaan jopa laitteen myymisestä pois turhana. Koska osteoporoosidiagnoosi edellyttää luuntiheysmittausta, on laite välttämätön, jotta hoito voisi edes alkaa.

Lisäksi hoitoketjua seuranneet ammattilaiset ovat eläköityneet ja hoitoketjun toiminta muuttunut sattumanvaraiseksi. Luustoyhdistyksen tietoon on tullut jo muutama lonkkamurtuman saanut leikkauksen jälkeen kotiutettu potilas, jolle ei ole edes määrätty luulääkehoitoa. Hoidon laiminlyönti voi tulla hyvin kalliiksi sekä inhimillisestä että yhteiskunnan näkökulmasta.

Huolemme on suuri. Hyvin alkanut alueellisen hoitoketjun kehittämistyö on saamamme kuvan mukaan rapautumassa, ja moni aiemmin hyvin toiminut hoitoketjun osa toimii vain sattumanvaraisesti.

Osteoporoosin hyvä hoito on kannattava investointi. Etelä-Karjalassa voidaan säästää merkittävästi potilaiden ja omaisten sekä yhteiskunnan voimavaroja. Onko meillä varaa osteoporoosin huonoon hoitoon?

TIINA HUUSKO

ANSA HOLM

Kirjoittajista Huusko on Suomen Luustoliitto ry:n puheenjohtaja ja Holm toiminnanjohtaja.

Kommentoi