Vaalikynä: Vaalirauha ja käytössäännöt tulisi muistaa

Mimosa Nurmela

Olen havainnut ilmiön, jossa lähes jokaiseen Facebookissa sponsoroimaani kuntavaalimainokseen ilmestyy useimmiten samojen henkilöiden toimesta ilkkuva nauruhymiö ja/tai asiaton kommentti.

Mikä saa aikuisen ihmisen toimimaan näin kerta toisensa jälkeen? Tuleeko toisen ihmisen tai hänen edustamansa puolueen mollaamisesta hyvä olo?

Minua tämä ei hetkauta, mutta tuollainen käytös ei ole asiallista, ja kaiken lisäksi Facebookin algoritmi toimii niin, että ilkeiden reaktioiden ja kommenttien ansiosta julkaisuni saa entistä enemmän näkyvyyttä.

Vaalirauha ja yleiset käytössäännöt tulisi muistaa. Tuomitsen vaalimainoksiin kohdistuvan ilkivallan. Ympäri Suomen ulkona olevia mainoksia on töhritty ja revitty. Jokaisella puolueella ja ehdokkaalla on oikeus kampanjoida ilman häirintää. Vaalimainosten töhriminen, rikkominen ja varastaminen on rikos.

Itse pystyn ohittamaan reagoimatta mainokset, jotka eivät sovellu minulle.

Olen ylpeä kaikista, jotka ovat laittaneet itsensä likoon ja lähteneet ehdolle, kunnioitan jokaista demokratian sankaria.

Kaipaisin kulttuuriimme enemmän kehumista.

Mimosa Nurmela

Yhteistyö yli puoluerajojen on erittäin suositeltavaa, ja näin aionkin toimia tullessani valituksi Lappeenrannan kaupunginvaltuustoon. Kaupungin asiat ovat yhteisiä.

Kaipaisin kulttuuriimme enemmän kehumista ja positiivista palautetta. Jos joku sitä saa, vieläpä harvoin ja aiheesta, toivoisin, että karjalainen kateus ei nosta silloin päätään. Toivon kaikille onnellista elämää ja mukavia kesäpäiviä.

Kirjoittaja on joutsenolainen kuntavaaliehdokas (kok.).

Kommentoi