Lukijan kynä: Kun hävittää kulttuuri-perintönsä, rahalla ei saa enää toista

Kirjoittaja muistuttaa, että Tiuruniemen sairaala on osa rakennus- ja kulttuuriperintöä. Kai Skyttä

Anu Huttunen

Tiuruniemen suojellusta funkkisparantolasta Lappeenrannassa varastettiin hiljattain katto. Lehtiuutisessa poliisi ilmoitti 80 neliötä kuparikattoa kadonneeksi kuin perämoottorin ikään.

Kukaan ei yllättynyt, koska talossa ei ole enää vuosiin ollut ovea, ikkunoita, lämmitystä tai osaa julkisivusta.

Tiurun sairaala oli Viipurin linnan jälkeen läänin suurin rakennus. Alle kymmenessä vuodessa 43. sotasairaala ja Suomen suurin tuberkuloosiparantola on muuttunut asutetusta vuokrakohteesta raunioksi.

Näin voi käydä Suomessa, kun leikitään leikkiä nimeltä asemakaavoitus ja rakennussuojelu. Tässä leikissä yksi esittää, että suojelee, ja toinen, että uskoo. Säännöt sanelevat yleensä isot pojat, yksityiseltä sektorilta. Tätä sanotaan pitkäjänteiseksi kehittämiseksi.

Leikkiä jatketaan ihan hissunkissun, kunnes viimeinenkin tosikko, jota kutsutaan usein Museovirastoksi, katsoo parhaaksi todeta, että ei tälle nyt enää mitään mahda.

Leikissä on muistettava aina vedota koululaisiin ja voivotella, miten vanhat rakennukset vievät heiltä kaikki rahat. Harva onkaan niin varakas, että voi irtisanoa valtion pitkäaikaisesta vuokrasuhteesta ilman huolta huomisesta, kuten Lappeenranta menetteli Tiurussa 2011. Tulos on tyhjä talo ja 12 000 tuhoutunutta neliötä.

Tässä leikissä yksi esittää, että suojelee, ja toinen, että uskoo.

Pelkästään sotasairaalan tapahtumat Tiurussa ovat kansallista hoivan historiaa, jota kertomaan ei olisi tarvittu Tali-Ihantala-keskusta. Mihin sieltä haavoittuneet vietiin? Tiuruun. Kannaksen murtuessa sata tunnissa, viikossa viisituhatta.

Onko Lappeenrannassa paljonkin muita rakennuksia, joissa on aloitettu suomalainen aivokirurgia? Tiurussa aloitettiin vuonna 1940, kun päähän haavoittuneita sotilaita oli vain pakko alkaa leikata. Erikoiskoulutus työhön oli tuolloin vain ruotsalaisilla vapaaehtoisilla.

Lisäksi Tiuru otti vastaan muun muassa puolet kaikista talvisodassa haavoittuneista, yhteisöstään eristetyt tubipotilaat ja konflikteja paenneet ihmiset muualta maailmasta. Viereisessä Rauhan sairaalassa hoidettiin hajonnut psyyke. Pirstaleina on nyt iso osa siitäkin sairaalasta.

Kaakkoissuomalaisessa kunnallisbisneksessä tämän historian arvo on nolla. Traagista ei ole kuparivarkaus vaan totaalinen välinpitämättömyys, jota omistaja yhteisönsä kulttuuriperintöä kohtaan osoittaa.

Huolenpidon arvot ja hoivan historia eivät sovi matkailuvisioon. Vetovoimaa haetaan mieluummin halvalla uudisrakentamisella, jolla ei ole tarinoita rasitteenaan.

Kiinteistö Oy Seniori-Saimaan kulujen rinnalla kuparivarkaus on pieru Saimaassa. Lähivuosien tilinpäätöksistä käy ilmi, että esimerkiksi autiotalon hallintotyöhön on mennyt liki 30 000 vuodessa. Sankarin roolissa tässä leikissä ovat kehittäjä-visionäärit ja pahiksina mopopojat, jotka särkevät ikkunoita. Mutta kummalla keuli enemmän?

Sota-ajan kuvissa Tiurun leikkaussalin ikkunoiden suojaksi on rakennettu laudasta kehikoita. Punaisen Ristin tunnusten katolla toivottiin estävän pommitukset. Ensolta hankittiin mittatilauksena pahvit ikkunoihin valonkajon peittämiseksi.

Tiurun sairaala selvisi sodasta vahingoittumatta. Kunnallisesta matkailunkehittämisestä se ei enää selvinnyt. Jos paikalliset koululaiset haluavat jatkossa nähdä rakennusperintöä, menkööt Viipuriin.

Kirjoittaja on Tiuruniemessä asuva muotoilija ja filosofian maisteri.

Kommentoi